2009-04-02

Iso-Britannia varautuu ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun tuomaan vesipulaan

Englannin ja Walesin vesivarojen hyödyntämiselle on laadittu uusi strategia. Ison-Britannian ympäristövirasto varoittaa, että niin teollisuus kuin kotitaloudetkin joutuvat vähentämään vedenkulutustaan.

Viraston suosittamiin toimenpiteisiin kuuluu muun muassa kotitalouskohtainen vedenkulutuksen mittaaminen. Tällä hetkellä noin 70 %:ssa sikäläisistä kodeista ei ole vesimittaria.

Suunnitteilla on myös muutoksia vesimaksuihin, verotukseen sekä laitteiden ja rakennusten vesitehokkuusvaatimuksiin.

Ilmastonmuutoksen odotetaan kutistavan käytettävissä olevan jokiveden määrää Englannissa ja Walesissa keskimäärin 10-15 % ja kesäkuukausina jopa 80 % vuoteen 2050 mennessä. Samanaikainen väestönkasvu lisää veden kysyntää.

Veden siirtäminen paikasta toiseen, lämmittäminen ja muu käsittely synnyttää yli 6 % Yhdistyneen kuningaskunnan hiilidioksidipäästöistä. Suurin osa tästä kuudesta päästöprosentista syntyy, kun vettä lämmitetään kodeissa. Ympäristövirasto arvioi, että kuluttaja voisi säästää jopa 140 puntaa vuodessa muuttamalla kuuman veden käyttötottumuksiaan.

Lähteet:

The Environment Agency, 2.4.2009:
Environment Agency sets out plan to tackle future water shortages

The Environment Agency, 31.3.2009:
Water resources strategy - Water for people and the environment

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset