2009-10-27

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 43/2009

Havaintoja viime viikon (19.10.-25.10.) uutisista:

Jos maapallon keskilämpötila nousee neljä celsiusastetta, mitä seurauksia on odotettavissa? Ilmastoskenaariota havainnollistava kartta (alla) on laadittu Ison-Britannian Met Officessa, ja se julkistettiin viime viikolla osana sikäläisen hallituksen pyrkimystä saada aikaan kansainvälinen ilmastosopimus, joka estäisi kuvatunlaisen katastrofaalisen muutoksen.

Interaktiivinen maailmankartta näyttää muun muassa miten epätasaisesti keskilämpötila nousee. Maa-alueet ja napaseudut lämpenevät nopeimmin. Arktisella vyöhykkeellä keskilämpötila voi nousta paikoin jopa kuusitoista astetta. Suomen alueella keskilämpötilan arvellaan nousevan "vain" kuusi astetta. Met Officen mukaan tällaiseen ilmastoon joudutaan viimeistään vuosisadan vaihteessa, jos kasvihuonekaasuja päästetään ilmakehään jatkossakin nykyistä tahtia.

Euroopan osalta neljän asteen skenaario varoittaa myös seuraavasta: Metsäpalot uhkaavat Etelä-Eurooppaa. Välimeren alueelle on odotettavissa poikkeuksellista kuivuutta kaksi kertaa niin usein kuin nykyään. Koko Euroopassa vuoden kuumimmat päivät voivat olla jopa kahdeksan astetta nykyistä lämpimämpiä. Merenpinnan nousu aiheuttaa vahinkoja Alankomaissa ja Brittein saarilla. Maailmanlaajuisista ongelmista puhumattakaan.

"Tämä ei ole pelkkää spekulaatiota", varoittaa professori John Beddington julkistustilaisuudessa kuvatulla videolla. "Meidän on pysyttävä kahden lämpöasteen tavoitteessa. Se ei tule olemaan helppoa, mutta meidän on onnistuttava siinä."

Ilmastovaroituksesta kirjoittivat The Guardian, BBC News, Reuters, Ison-Britannian Greenpeace ja peräti "tuomiopäivän näyillä" otsikoiva COP15:n uutiset. Suomessa aiheeseen reagoivat Helsingin Sanomat ("Ilmastonmuutos voi lyhentää Etelä-Suomen talvea parilla kuukaudella") ja Yle Uutiset ("Brittihallitus ennakoi jo neljän asteen lämpenemistä").

Kuriositeettina mainittakoon, että kun osa tästä skenaariosta esiteltiin tunteisiin vetoavan iltasatuvideon muodossa muutama viikko sitten, osa brittiyleisöstä piti sitä "liian pelottavana lapsille" (BBC News, The Guardian).

Arktisella vyöhykkeellä jo tapahtuneista nopeista muutoksista kertoo Arctic Report Card, jonka Yhdysvaltain NOAA yhteistyökumppaneineen on juuri päivittänyt tämän vuoden osalta. Raportin lukemiselle ei ole asetettu ikärajaa.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 29.5.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset