2010-01-05

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 53/2009

Havaintoja viime viikon (28.12.2009-3.1.2010) uutisista:

Päättynyt viikko on ollut uutisten osalta hiljaista aikaa, lukuun ottamatta Beijingin sankinta lumipyryä kuuteenkymmeneen vuoteen, kauden toistaiseksi pahinta maastopaloa Länsi-Australiassa ja Kaakkois-Brasilian rankkasateita, joissa menehtyi ainakin 64 ihmistä.

Uuden uutisvuoden käynnistymistä odotellessa ehdimme vilkaista, mitä muualla on kirjoitettu vuoden 2009 ilmastotapahtumista:

Technology Review'n energiayhteenveto kertoo muun muassa biopolttoaineiden tuotannon, hiilidioksidin talteenottomenetelmien ja aurinkoenergiatekniikan kehityksestä.

Mongabay.com on koonnut yhteen kolmekymmentä luonnonsuojelu-uutista viime vuodelta. Näissä jutuissa käsitellään muun muassa Amazonin alueen karjataloutta, Kaakkois-Aasian palmuöljyteollisuutta ja Yhdistyneiden kansakuntien REDD-mekanismia (Reducing Emissions from Deforestation and Degradation). Tämän lisäksi Mongabaylla on vielä erillinen katsaus sademetsien suojelutilanteeseen vuonna 2009.

BBC:n katsaus vuoden tärkeimpiin tiedeuutisiin mainitsee muun muassa Etelämantereen lämpenemisen, Grönlannin jääkilven kiihtyneen sulamisen, arktisen merijään trendit, ilmaston lämpimyyden yhteyden nisäkkäiden kokoon ja DNA:n mutaationopeuteen sekä kiistellyn Lohafex-projektin, jossa kokeiltiin meriveden lannoittamista rautaliuoksella.

Nature-lehdellä on runsas valikoima vuodenvaihteen juttuja. Lehti nimesi Steven Chun, Yhdysvaltain ilmastovastuuta osoittaneen energiaministerin, vuoden uutishenkilöksi. Antarktiksen murtuva Wilkinsin shelfijäätikkö on mukana vuoden kuvissa (kuva numero seitsemän). Piirun verran tieteellisempi yhteenveto ilmastovuodesta löytyy Nature Reports Climate Change -lehdestä, ja siitä tehty tiivistelmä Climate Feedback -blogista.

Worldwatch Institute kertaa tärkeimmät omassa blogissaan mainitut ympäristöuutiset. Listan painopiste on ilmastopolitiikassa; varsinaisesta ilmastonmuutoksesta on otettu mukaan valtamerten happamoituminen ja ilmaston ennakoitua nopeampi muuttuminen.

Intohimoisempaa keskustelua kaipaaville lukijoille löytyy kiihdykettä Climate Progress -blogista. Jos vaikutat Yhdysvalloissa ja toimit ilmastoasioissa vastuuntunnottomasti, voit päätyä Climate Progressin ruoskimaksi. Tarjolla on nyt blogin vierailluimmat sivut ja keskustelluimmat jutut vuonna 2009 sekä "Citizen Kane -palkinto" vuoden ala-arvoisimmasta ilmastojournalismista.

Tietoukan blogissa on julkaistu nykyisen muotoisia uutiskatsauksia toukokuusta lähtien - mukaanlukien tämän vuoden aiemmat uutisviikot 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 43, 44, 45 ja 46, 47, 48, 49, 50, 51 ja 52. Viikkokatsauksissa mainitut uutisaiheet löytyvät myös Delicious-palvelusta, missä on tarjolla laajempikin kokoelma ilmastoaiheeseen liittyviä ajankohtaislinkkejä. Ja uutisaukon paikkaaminen vain jatkuu. Tervetuloa tiedon lähteille!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 1.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset