2010-12-28

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 51/2010

Fifi on nyt joululomalla, ja Tietoukan blogi käyttää hyväkseen tätä tilaisuutta työskennellä vielä pari viikkoa ilman kirjoittamisen deadlineja, joten...

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (20.12.2010-26.12.2010) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

2010-12-22

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 50/2010

Havaintoja viime viikon (13.12.2010-19.12.2010) uutisista:

Onko arktisen merijään sulamisella olemassa jonkinlainen kriittinen kynnysarvo? Toisin sanoen voisiko käydä esimerkiksi niin, että kun merijään määrä vähenee tietylle tasolle, arktisen meriympäristön tasapainotila muuttuu suhteellisen äkillisesti ja pysyvästi siten, että Pohjoinen jäämeri on sen jälkeen kesäisin aina jäätön?

Viime viikolla julkaistiin eräs tutkimus, jonka mukaan arktisen merijään sulamisella ei ole sellaista kriittistä kynnysarvoa. Näiden tietokonemallinnusten mukaan merijään määrän suhde maailman keskilämpötilaan olisi pikemminkin lineaarinen. Ei siis olisi pelkoa jään määrän romahdusmaisesta ja palautumattomasta vähenemisestä.

Jos näin on, kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset eivät todellakaan olisi turhia arktisen ekosysteemin kannalta. Päästövähennyksillä voitaisiin yhä parantaa muun muassa jääkarhujen tulevaisuudennäkymiä. Ehkä tuo arktisen merijään olemassaoloon sopeutunut karhulaji ei sittenkään ole ajautumassa sukupuuttoon? Päästövähennykset yhdessä muiden suojelutoimenpiteiden kanssa voisivat jopa vahvistaa jääkarhukantaa joillakin alueilla.

Ehkä tällainen tieto - että ei ole liian myöhäistä ryhtyä toimintaan - parantaa motivaatiotamme reippaisiin päästövähennyksiin? Niitä tässä siis kuitenkin tarvitaan.

Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä, ja siitä uutisoitiin innolla. Optimistiseen aiheeseen tarttuivat maailmalla muun muassa ScienceNOW, New Scientist, Reuters, BBC News, CBC News, The Guardian ja Knight Science Journalism Tracker, sekä perusteellisimmin New York Times ja sen Dot Earth, kriittisimmin Climate Progress. Eye on the Arctic -sivustolla on kuunneltavissa jääkarhututkija Andrew Derocher'n kymmenminuuttinen haastattelu, joka koskettelee Naturessä julkaistua tutkimusta ja taustoittaa aihetta yleisellä tasolla.


Jääkarhu heikoilla jäillä. (Kuva: Patrick Kelley/U.S. Coast Guard)

Arktisen merijään tulevaisuus oli esillä myös Amerikan geofysikaalisen yhdistyksen AGU:n syyskokouksessa viime viikolla. Tutkijaryhmän arvion mukaan Pohjoisella jäämerellä säilyy kesäaikaista merijäätä tämän vuosisadan lopulle asti ehkä vain Grönlannin ja Kanadan arktisen saariston pohjoisilla lähialueilla. Siis samoilla seuduilla kuin mistä paksuimmat jäälautat löytyvät nykyään.

Jäisenä ympäri vuoden pysyvä merialue on laajudeltaan ehkä viitisensataa tuhatta neliökilometriä. Jäisyyttä pitää yllä paikallinen jäänmuodostus sekä vallitsevat tuulet ja merivirrat, jotka kuljettavat sinne merijäätä Venäjän merialueelta.

Lämpenevä Arktis houkuttelee öljynporaukseen ja mineraalien etsintään. Suojellaanko viimeinen jäisenä pysyvä merialue niiden eläinten turvapaikaksi, jotka eivät pysty elämään muunlaisissa oloissa? Tärkeää olisi myös, että muualta ei kulkeutuisi esimerkiksi öljyonnettomuuden saastuttamaa jäätä tälle alueelle.

Stephanie Pfirmanin ja hänen kollegoidensa AGU-esityksestä kirjoittivat Yale Environment 360, Nature News ja Dot Earth. Netissä on tarjolla myös video samasta aiheesta.

Jääkarhut tarvitsevat rasvaisia hylkeitä ravinnokseen pysyäkseen kunnossa. Ne hylkeet elävät merijäällä. Jos sitä olisi. Dot Earth -blogissa on julkaistu tutkijoiden kommentteja liittyen allaolevaan videoon. Viimeisen sanan saavat tällä kertaa kuitenkin itse jääkarhut:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-14

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 49/2010

Havaintoja viime viikon (6.12.2010-12.12.2010) uutisista:

Vuosi 2010 on jatkunut maapallolla lämpöennätysten merkeissä. Marraskuusta tuli mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin marraskuu. Yhdeksän kymmenestä lämpimimmästä marraskuusta on sattunut vuoden 2000 jälkeen. Tilastot ulottuvat vuoteen 1880.

Tämän vuoden ensimmäiset yksitoista kuukautta olivat saman historian lämpimin tammi-marraskuu. Lisäksi marraskuun päättyessä täyttynyt kahdentoista kuukauden jakso oli tilastojen tähän asti lämpimin kahdentoista kuukauden jakso.

Pohjois-Euroopassa on ollut kuluvan talven aikana keskimääräistä kylmempiä säitä, mutta James Hansen kollegoineen huomauttaa, että Euroopan talvet ovat lämmenneet keskimäärin vähintään yhtä paljon kuin Euroopan kesät.


Vuoden 2010 tammi-marraskuun keskimääräisen ilmasta mitatun pintalämpötilan poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. Värisävyt keltaisesta oranssin kautta tummanpunaiseen ilmentävät keskimääräistä korkeampaa keskilämpötilaa. Lämpimintä oli pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa (kartan tummanpunaiset alueet). Sävyt vihreästä turkoosin ja sinisen kautta violettiin ilmentävät keskimääräistä matalampaa keskilämpötilaa. (Kartta © NASA)

NASA:n julkistamista lämpötilastoista kirjoittivat ScienceNOW, WWF Climate Blog, Climate Progress ja New York Timesin Green-blogi, sekä Suomessa CO2-raportti. Yhdysvaltain NOAA tuottaa vastaavanlaisia tilastoja, ja ne päivitettäneen marraskuun osalta piakkoin.

Joulukuun ensimmäisellä viikolla koettu Israelin historian pahin metsäpalo on tyypillinen esimerkki siitä mitä ilmastonmuutos on tuomassa Välimeren alueelle, varoittaa Helmholtzin ympäristöntutkimuskeskus UFZ. Sikäläinen tutkija Guy Pe'er oli mukana laatimassa Israelin kansallista ilmastonmuutosraporttia kymmenen vuotta sitten, eikä esitä näitä varoituksia nyt ensimmäistä kertaa.

Viisituhatta hehtaaria polttanut metsäpalo tapahtui Karmelin alueella, missä vuotuinen sademäärä on normaalisti suurempi kuin vaikkapa Etelä-Suomessa. Palo sai alkunsa helleaallon aikana, ja sitä edelsi myös poikkeuksellinen kuivuus. Kuvia katastrofista tarjoavat Boston Globen The Big Picture ja NASA:n Earth Observatory. Wikipediassa on myös oma sivunsa tästä aiheesta.


Karmelin monimuotoista kasvillisuutta. Israelin suurin luontainen mäntymetsä kasvaa tällä seudulla. (Kuva © Ran Gluzman)

Ilmastonmuutos on huonontanut Yhdysvaltain lounaisosien metsien terveydentilaa. Asioiden yhteys paljastui, kun yli tuhannelta paikalta manner-Yhdysvalloista kerättyä vuosirengasdataa verrattiin tietoihin 1900-luvun ilmastosta. Lounais-Yhdysvaltojen puusto osoittautui erityisen herkäksi sademäärän pienenemiselle ja lämpötilojen kohoamiselle.

Ilma- ja satelliittikuvien avulla arvioitiin myös, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana metsäpalot ja hyönteistuhot ovat tappaneet puustoa jopa noin kahdeksallatoista prosentilla Lounais-Yhdysvaltojen metsäalasta. Kuumuus ja kuivuus ovat todennäköisesti vaikuttavina tekijöinä näiden metsäpalojen ja hyönteistuhojen taustalla.

Tutkijat arvelevat laatimiensa mallinnusten perusteella, että jos samansuuntainen ilmastonmuutos jatkuu Lounais-Yhdysvalloissa, se tulee hidastamaan puiden kasvua merkittävästi tämän vuosisadan kuluessa. Myös metsien puulajikoostumus muuttuu.


Pystyyn kuolleita keltamäntyjä (Pinus ponderosa) New Mexicon osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 2006. Puiden kuolinsyynä oli kuivuus ja luultavasti myös kaarnakuoriaiset. (Kuva © Craig D. Allen)

Tutkimus ilmaston vaikutuksesta puustoon julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-07

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 48/2010

Havaintoja viime viikon (29.11.2010-5.12.2010) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotisesta hurrikaanikaudesta tuli yksi havaintohistorian vilkkaimpia, aivan kuten keväällä ennakoitiinkin. Hurrikaanikauden aikana eli kesä-marraskuun kuluessa muodostuu tilastojen mukaan keskimäärin yksitoista trooppista myrskyä tai hirmumyrskyä, jotka nimetään. Tänä vuonna Atlantin trooppisia myrskyjä nimettiin yhdeksäntoista kappaletta. Vuosi 2010 asettuu tällä myrskymäärällä tilastoissa jaetulle kolmannelle sijalle vuosien 1887 ja 1995 kanssa. Vielä suurempi lukumäärä nimettyjä trooppisia myrskyjä on ollut vain vuosina 1933 (21 myrskyä) ja 2005 (28 myrskyä).

Vuoden 2010 myrskyistä kaksitoista voimistui hurrikaaniksi asti. Yhtä monta hurrikaania on havaittu vuonna 1969, ja tätä lukuisampia niiden tiedetään olleen vain vuonna 2005 (15 hurrikaania). Keskimäärin hurrikaaneja muodostuu kuusi kappaletta kaudessa.

Keväiset ennusteet toteutuivat myös Tyynenmeren itälaidalla, missä trooppisten myrskyjen vastaava kausi oli koko 1960-luvulla alkaneen satelliittiavusteisen havaintohistorian hiljaisin.

Sääolot suosivat tänä vuonna myrskynmuodostusta Atlantilla. Säät vaikuttivat myös trooppisten myrskyjen kulkureitteihin siten, että pahimmat myrskytuhot sattuivat Väli-Amerikassa. Tänä vuonna oli erikoista myös se, miten hurrikaani Igor eteni tropiikista pitkälle pohjoiseen, Kanadan koillisrannikolle saakka. Igorista tuli siellä Newfoundlandin "pahin hurrikaani miesmuistiin".


Satelliittikuvien perusteella laadittu animaatio havainnollistaa hurrikaanikauden 2010 aikana nimetyt trooppiset myrskyt. Igor alkaa näkyä animaatiossa noin kahden ja puolen minuutin kohdalla, lähellä kuvan oikeaa alakulmaa. Se kulkee ensin jokseenkin länteen, mutta kaartaa lopulta Kanadan suuntaan ja osuu lopuksi Newfoundlandin saareen, joka näkyy kuvan yläreunassa itäisimpänä maa-alueena. Newfoundland sijaitsee jokseenkin samoilla leveysasteilla kuin Ranska.

Vuoden 2010 hurrikaanikaudesta kirjoittivat Reuters, Dr. Jeff Masters' WunderBlog, Yhdysvaltain NOAA ja NASA Earth Observatory.

Sitten vaihteeksi hyvä uutinen! Metsäkato Amazonin alueella Brasiliassa on ollut ennätyksellisen hidasta viimeisen vuoden aikana. Metsää hävitettiin kaudella 2009-2010 vain noin 6451 neliökilometriä, mikä on 13,6 prosenttia vähemmän kuin edellisen elo-heinäkuun kuluessa. Seuranta aloitettiin vuonna 1988. Sen aikana metsäkato on ollut pahimmillaan vuonna 1995, jolloin metsäala pieneni melkein kolmekymmentä tuhatta neliökilometriä.

Selvitys metsäkadon laajuudesta perustuu sateliittikuviin. Metsäkadoksi on luokiteltu yli 6,25 hehtaarin suuruiset alueet, jotka ovat menettäneet puustonsa kokonaan.


Laidunmaata, joka oli ennen metsää. Kuva on otettu Brasiliassa vuonna 2006. Vuosina 1988-2006 metsäkadon laajuus oli Brasiliassa vuosittain tyypillisesti vähintään viisitoista tuhatta neliökilometriä. (Kuva: Leonardo F. Freitas/Creative Commons)

Brasilian lieventyneestä metsäkadosta uutisoivat muun muassa BBC News, Reuters, Science Insider, The Great Beyond ja Mongabay.com.

Myös maailman ilmaston lämpeneminen ja siihen liittyvät muutokset sademäärässä ja sen ajallisessa jakaumassa vaikuttavat trooppisten sademetsien pinta-alaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan metsäkato voisi kiihtyä selvimmin trooppisessa Amerikassa ja etenkin Amazonin alueella, jos maailman keskilämpötila nousisi neljällä asteella esiteolliseen aikaan verrattuna.

Ilmastonmuutos voi myös suosia trooppisia sademetsiä. Joillakin trooppisilla seuduilla sademäärä luultavasti kasvaisi sen verran, että sillä olisi sademetsän kokonaispinta-alaa lisäävä vaikutus - elleivät ihmiset sitten satu käyttämään näitäkin alueita muihin tarpeisiinsa. Ilmastotekijöiden puolesta metsäkato saattaisi olla vähäisintä Aasiassa.

Tämä kostean tropiikin sademetsiä käsittelevä tutkimus julkaistiin Philosophical Transactions of the Royal Society A -lehdessä osana ilmaston lämpenemistä käsittelevää teemanumeroa.

Lehden samassa numerossa julkaistiin myös artikkeli, jossa arvioidaan mihin mennessä maailman keskilämpötila voisi tosiaan nousta nuo neljä celsiusastetta. Artikkelin mukaan maailman keskilämpötilan nousu voi yltää neljään asteeseen jo 2070- tai 2060-luvulla, jos kunnollisia päästörajoituksia ei saada toteutettua.

Ilmaston lämpenemisteemaan liittyviä juttuja julkaisivat Reuters, The Guardian, Climate Progress, Mongabay.com, ABC ja suomalainen CO2-raportti.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

2010-12-04

Vanha ja uusi Arktis

Pohjoinen jäämeri ekosysteemeineen ja ihmiset sen reuna-alueilla on saatu yksiin kansiin. Alun Andersonin poikkitieteellinen kirja jäsentää sen suuren muutoksen, joka on tapahtumassa Arktiksen lämpenemisen myötä.

Huippuvuorten suurimmalla saarella on pikkukaupunki, joka näyttää miten arktiset olosuhteet voitetaan. Laitumet vihertävät muualta rahdatun mullan varassa. Tuoreet vihannekset kasvavat lämmitettävissä kasvihuoneissa. Lämpöä riittää myös uima-altaisiin tässä kaupungissa, joka louhii polttoaineensa viereisen, pyramidinmuotoisen vuoren kupeesta. Kaupungin nimi on vuorensa mukaisesti Pyramiden, ja kivihiilikaivos on sen koko olemassaolon keskipiste.

Sitten koittaa 1990-luku, ja arktinen hiili-ihme Pyramiden menettää tärkeimmän ylläpitävän voimansa eli Neuvostoliiton. Pyramiden ja sen asukkaat hylätään.

Pyramidenin tarina voi toistaa itseään vielä useissa eri muodoissa. Monien mielestä vastustamaton määrä vaurautta lepää öljynä, maakaasuna ja mineraaleina pohjoisen maaperässä ja Jäämeren pohjassa. Niihin kohdistuva himo elää voimakkaana yhteiskuntafilosofisista suuntauksista riippumatta.

Lontoolainen tiedemies ja tiedetoimittaja Alun Anderson kertoo näitä tarinoita kirjassaan Kun Arktis sulaa. Anderson vieraili Helsingissä nyt marraskuussa, jolloin pääsimme vaihtamaan pari sanaa siitä, mitä on tapahtunut kirjan ensimmäisen julkaisemisen (2009) jälkeen.


Maailman pohjoisin Lenin-patsas jäi Pyramideniin muistoksi neuvostotyöläisistä. Kaivoskaupunki kuoli, kun sen olisi tarvinnut alkaa tuottaa voittoa. (Kuva © Alun Anderson)

Erään arvion mukaan pohjoisella napa-alueella on 30 prosenttia maailman vielä löytämättömistä maakaasuvaroista ja 13 prosenttia vielä löytämättömästä öljystä. Suurin osa näistä raaka-ainevaroista sijainnee alle 500 metrin syvyisillä merialueilla, eli niitä voitaisiin periaatteessa käydä poraamaan.

Rikastumisen himo näkyy Suomen lähialueillakin, missä esimerkiksi Barentsinmerellä on ollut viime aikoina havaittavissa uutta toimintaa. Lähes neljäkymmentä vuotta kestäneiden erimielisyyksien jälkeen Norja ja Venäjä sopivat tänä vuonna, missä maiden välinen meriraja lopultakin kulkee. Lähiaikoina kumpikin osapuoli pääsee käsiksi kiistellyllä alueella olleisiin öljy- ja kaasuesiintymiin.

Venäjä, maailman suurin maakaasun tuottaja, haluaisi työt käyntiin myös Shtokmanin kaasukentällä Barentsinmerellä. Valmistelut ovat edenneet jo pitkälle, mutta hankkeen aikataulut tiedettäneen varmuudella vasta jälkikäteen. Arktisten luonnonvarojen hyödyntäminen on teknisesti vaikeaa ja kallista. Maakaasun maailmanmarkkinahinnat saattavat vaikuttavat suoraan Shtokmanin edistymiseen. Kannattaako luottaa siihen, että ilmastonmuutos ratkaisisi nämä ongelmat?

Kaikkia poraus- ja kaivoshankkeita voidaan vastustaa sillä perusteella, että ympäristölle aiheutuu haittaa. Öljyonnettomuuksien mahdollisuus sai erityistä huomiota sen jälkeen, kun porauslautta Deepwater Horizon räjähti Meksikonlahdella huhtikuussa. Jos lämpimällä Meksikonlahdella vuotavan öljylähteen tukkiminen vei melkein viisi kuukautta, miten homma mahtaisi hoitua Pohjoisen jäämeren pahimmissa mahdollisissa oloissa? "Meksikonlahden vuodon jälkeen ei mennyt kuin pari kuukautta, ja öljynporausinto oli taas entisellään", Anderson tuskailee. Tuoreen tutkimuksen mukaan ainakaan Yhdysvallat ei vakuuta valmiuksillaan arktiseen öljyntorjuntaan.

Riskeistä huolimatta poraus- ja kaivostoiminnalle löytyy kannatusta paitsi teollisuuden taholta myös alkuperäisasukkaiden parista. Inuitit Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa ovat saaneet jo kohtalaisesti poliittista valtaa. Sen lisäksi he haluavat vielä taloudellista itsenäisyyttä, joka perustuisi paikallisten luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Jamalin niemimaalla Venäjällä on nenetsipaimentolaisia, jotka tahtovat pitää poronhoitokulttuurinsa mutta samalla vaurastua alueensa kaasuhankkeista. Vastineeksi yhteistyöstä poronhoitajat vaativat muun muassa, että kaasuyhtiöt ottavat porojen liikkumistarpeet huomioon, siivoavat jälkensä kun poraustyöt ovat päättyneet ja luovuttavat maat sitten takaisin paimentolaisten käyttöön.

Perinteisten elinkeinojen säilyttäminen on tärkeää, koska ne voivat olla ainoa kestävä elämäntapa siinä vaiheessa, kun kaasu, öljy ja mineraalit on kerätty talteen joskus viiden tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta myös perinteet törmäävät muutospaineisiin, kun ilmasto ei ole enää entisensä. Jos jäätä ei ole, sen varassa ei voi metsästää eikä ajaa poroja. Anderson kertoo inuiteista, joille metsästyksen vaihtuminen kalastukseen on suhteellisen mutkaton juttu, jos rahat vain riittävät veneeseen ja varusteisiin. Mutta poropaimentolaiset - mitä heistä voi tulla?


Inuittilapsia Tasiilaqissa Grönlannissa. Osa heistäkin haluaa isona metsästäjän ammattiin. (Kuva © Alun Anderson)

Koillis- ja Luoteisväylän purjehduskelpoisuus kiinnostaa lähtökohtaisesti kaikkia, jotka kuljettavat tavaraa Atlantin ja Tyynenmeren välillä Suezin tai Panaman kanavan kautta, tai jotka tuovat raaka-aineita Pohjoiselta jäämereltä ja sen rannikoilta. Kaupallinen laivaliikenne pitkin Koillisväylää on houkutteleva mahdollisuus esimerkiksi Kiinalle, jonka bruttokansantuotteesta melkein puolet on merenkulun varassa.

Pohjoinen reitti voi olla tuhansia kilometrejä lyhyempi kuin matka eteläisen kanavan kautta. Äkkiseltään sen voisi ajatella säästävän polttoainetta, mutta asia ei ole niin yksinkertainen [ks. linkitetyn artikkelin kommenttiosio]. Nykyisessä Koillisväylässä on matalia kohtia, jotka rajoittavat käytettävien alusten kokoa. Alusten koko puolestaan vaikuttaa polttoaineen kulutukseen. Myös merenkäynnin olosuhteilla on merkitystä. Ainakin toistaiseksi on tavallista, että Koillisväylää kulkevat laivat tarvitsevat jäänmurtajia saattajikseen. Liikennettä tullaan varmaan lisäämään sitä mukaa kuin vain kyetään. Etsintä- ja pelastustoimi kaipaavat jo päivittämistä Pohjoisen jäämeren rannikkovaltioissa.

Arktisen merijään määrä on avainasemassa paitsi laivaliikenteen myös maailman ilmaston kannalta. Jos jää katoaisi kokonaan, maapallon ilmasto voisi lämmetä epätoivottavalla tavalla. Jään paksuuden seuranta on saamassa kaivattua lisätehoa nyt, kun Euroopan avaruusjärjestön ESA:n CryoSat-satelliitti on vihdoinkin saatu onnistuneesti käyttökuntoon ja aloittaa varsinaisen tutkimustyön. On päästy pitkälle niistä pimitetyn tiedon ajoista, kun jään paksuudesta keräsivät havaintoja lähinnä ne ihmiset, jotka risteilivät ydinsukellusveneillä jään alla vakoilemassa muiden maiden strategista toimintaa.

Pohjoisen jäämeren eliöyhteisö on monin tavoin sopeutunut merijään olemassaoloon. Jääkarhut ja mursut ovat tutuimpia esimerkkejä suurnisäkkäistä, joiden elämä on vaikeutunut jään vähenemisen myötä. "Jääkarhut ja mursut pystyvät sentään jossain määrin tulemaan toimeen maaeläiminä. Lajit jotka eivät pysty lainkaan siirtymään merestä maalle ovat kaikkein suurimmassa vaarassa", Anderson arvioi. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi sarvivalaat, jotka ovat varsin erikoistuneita ruokavalionsa ja olinpaikkojensa suhteen.

Vielä erikoistuneempia ovat monivuotisen merijään sisässä elävät planktonlevät ja niitä syövät pienet eläimet. Menetämmekö tämän merkillisen pienoismaailman ennen kuin opimme sitä kunnolla tuntemaankaan?


Sarvivalas on lajina kestänyt inuittien harjoittaman metsästyksen, mutta ilmastonmuutos voi olla sille liikaa. (Kuva © Alun Anderson)

Anderson on sillä kannalla, että ilmastonmuutosongelman ratkaiseminen ei ole mahdollista ilman uudenlaista energiatekniikkaa. Ehkä voisimme käyttää merenpohjan metaanihydraatteja uutena energianlähteenä? Näitä metaaniesiintymiä on maailman merissä valtavat määrät. Hiukan pessimistisen oloisena Anderson toteaa, että vielä ei ole tullut läpimurtoa siinä miten metaani saataisiin nesteytettyä merenpohjan alla keräämistä varten.

Viikkoa myöhemmin Anderson palaa asiaan hyvien uutisten kera. Kanadassa on onnistuttu ottamaan merenpohjan hydraattiesiintymästä metaania kaasumaisessa muodossa yhtäjaksoisesti jopa kuuden päivän ajan. Aiemmissa kokeiluissa kaasuvirtausta on saatu ylläpidettyä vain joitakin tunteja. Tämä voisi olla ratkaiseva käänne, tai ainakin sen alkua.

Metaanihydraateista ei ole odotettavissa ihmeratkaisua maailman päästöongelmaan, mutta jos hyvin käy, tämä metaani voisi aikanaan vähentää likaisempiin fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvaa kysyntää. Saatamme tarvita kaikki uudet keinot mitä keksitään.

Alun Anderson: Kun Arktis sulaa. Elämä, kuolema ja politiikka arktisella alueella (Art House, 2010).

Englanninkielinen alkuteos After the Ice: Life, Death, and Geopolitics in the New Arctic (2009).

* * *

Tämän artikkelin voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 3.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset