2011-06-28

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 25/2011

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (20.6.2011-26.6.2011) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

2011-06-19

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 24/2011

Havaintoja viime viikon (13.6.2011-19.6.2011) uutisista:

Kuinka paljon hiilidioksidia vapautuu ilmakehään tulivuorenpurkauksissa? Miten paljon se on suhteessa ihmiskunnan tuottamiin hiilidioksidipäästöihin? Aiheesta tehtyjä arvioita on vertailtu katsauksessa, joka julkaistiin viikko sitten. Sen mukaan vastaus on yksiselitteisesti, että maailman tulivuoritoiminnan hiilidioksidipäästöt ovat varsin vähäisiä verrattuna ihmisten aiheuttamiin päästöihin.

Katsauksessa tarkasteltujen tutkimusten mukaan maailman tulivuorten hiilidioksidipäästöt ovat nykyään noin 130-440 miljoonaa tonnia vuodessa. Katsauksen kirjoittanut Terry Gerlach pitää parhaana arviona 260 miljoonaa tonnia vuodessa.

Verratkaamme tuota 260 miljoonaa tonnia Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuoreeseen arvioon ihmiskunnan energiantuotannon hiilidioksidipäästöistä vuonna 2010. Viime vuonna päästelimme ilmakehään noin 30,6 miljardia tonnia hiilidioksidia, eli noin 118-kertaisesti sen määrän mitä tulivuorista purkautui. Ihmisillä kesti siis keskimäärin vain noin kolme vuorokautta tuottaa sama määrä hiilidioksidipäästöjä kuin tulivuorista vapautui koko vuoden aikana.

Tulivuorten hiilidioksidipäästöjä käsittelevä katsaus julkaistiin Eos-lehdessä. Siitä uutisoi ScienceNOW.


Nykypäivä on maapallolla tulivuorten osalta suhteellisen rauhallista aikaa. Kuvan tulivuori, Shasta, sijaitsee Kaliforniassa. (Kuva: Randy Wood/Creative Commons)

Tulipaloissa muodostuvan savun on ajateltu pysyvän suurimmaksi osaksi ilmakehän alemmissa kerroksissa. Nyt on kuitenkin saatu näyttöä siitä, että palosavun aerosolit voivatkin levitä laajalle alueelle stratosfääriin - siis aivan kuten tulivuorenpurkauksissa vapautuville hiukkasille on tiedetty voivan käydä.

Tämä uusi tieto on peräisin Australian vuoden 2009 "mustan lauantain" netsä- ja maastopalojen hiukkasseurannasta. Silloinen savupilvi saavutti stratosfäärin tason 11.2.2009 ja lähti kulkeutumaan siellä lännen suuntaan päiväntasaajan eteläpuolella. Kuudessa viikossa savupilvi kiersi maapallon ympäri ja levisi samalla koko ajan pikku hiljaa yhä korkeammalle stratosfääriin. Pilvi hajosi vähitellen, ja kesäkuun 2009 puolessavälissä se ei ollut enää havaittavissa.

"Mustan lauantain" savupilven tapa kulkeutua ilmakehässä viittaa siihen, että suurilla tulipaloilla voi olla aerosolien välityksellä jopa maailmanlaajuisia vaikutuksia, ja että tämä kannattaisi huomioida myös ilmastomalleissa.

Savupilvitutkimus julkaistiin Journal of Geophysical Research - Atmospheres -lehdessä. Siitä kirjoitti ABC.


Savua Melbournen koillispuolen tulipaloista. Kuva on otettu 13.2.2009. Tässä vaiheessa savun sisältämiä hiukkasia oli jo noussut stratosfääriin saakka. (Kuva: NASA/MODIS Rapid Response Team)

Tietoukan blogi siirtyy nyt viettämään Fifi-yhteistyön kaksivuotisjuhlia ja kesätaukoa, jonka aikana blogikirjoittelun on tarkoitus olla vähemmän intensiivistä. Hip hei! :-)

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 5.6.2016.

2011-06-14

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 23/2011

Havaintoja viime viikon (6.6.2011-12.6.2011) uutisista:

Hellesäiden arvellaan yleistyvän ja kuumenevan, kun ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus nousee. Kuinka pian on odotettavissa esimerkiksi, että viileimmätkin kesät ovat lämpimämpiä kuin lähimenneisyyden kuumimmat kesät? Stanfordin yliopiston tutkijat ovat nyt laatineet aiheesta arvioita. Niiden mukaan tuollainen uudenlainen kuumuus tulee monilla maailman alueilla vallitsevaksi todennäköisesti jo neljän vuosikymmenen kuluessa.

Ilmaston kuumenemisen uhka on välittömin tropiikissa. Siellä muutos tapahtuu monin paikoin todennäköisesti jo parinkymmenen vuoden sisällä.

Lämpeneminen tuntuu ennen pitkää myös pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä Euroopassa, Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa. Tämän vuosisadan puolivälissä (2040-2069) kesät alkavat jo olla todennäköisesti lämpimämpiä kuin viime vuosisadan lopun (1980-1999) kuumimmat kesät.

Viimeaikaisia kuumempien kesien yleistyminen jatkuu tämän vuosisadan loppua kohti. Sen pidemmälle tulevaisuuteen tämänkertaiset arviot eivät ulotu. Kesän ohella myös muut vuodenajat lämpenevät.

Tämän vuosisadan päättyessä vuodenaikojen ennennäkemättömän kuumuuden todennäköisyys ylittää jo 90 prosenttia laajoilla alueilla Afrikassa, eteläisessä Euraasiassa ja pohjoisessa Etelä-Amerikassa.

Tässä esitellyt lämpenemisarviot perustuvat tietokonemalleihin ja säähavaintoihin. Ne kuvaavat lämpenemisen todennäköisyyksiä silloin, kun kasvihuonekaasupäästöt pysyvät suhteellisen maltillisella tasolla - tasolla jonka olemme itse asiassa jo ylittäneet 2000-luvulla. Tutkijoiden mukaan lämpenemisarviot voivat olla hieman alakanttiin muutenkin kuin kasvihuonekaasupäästöjen osalta.

Tutkimus vuodenaikojen lämpenemisestä julkaistiin Climatic Change -lehdessä.


Hellepäivän helpotusta Krakovassa kesällä 2010. (Kuva: bazylek100/Creative Commons)

Lopuksi ilahduttavia uutisia satelliittirintamalta. Yhdysvaltain ja viiden muun maan yhteishanke, Aquarius-instrumenttia kantava satelliitti laukaistiin onnistuneesti viime perjantaina. Aquariuksen tehtävänä on mitata valtamerten pintaveden suolapitoisuutta ainakin kolmen vuoden ajan. Suolaisuustiedot auttavat seuraamaan veden kiertokulkua maapallolla entistä tarkemmin. Silloin pystytään tuottamaan myös aiempaa parempia ilmastoennusteita.

Suurin osa maailman sadannasta ja haihdunnasta tapahtuu valtamerten alueella. Kun merellä sataa vettä tai merestä haihtuu vettä, tai kun vaikkapa merijää sulaa tai joet laskevat vetensä mereen, valtameren pintaveden suolapitoisuus muuttuu. Suolapitoisuus ja lämpötila vaikuttavat yhdessä meriveden tiheyteen, jolla puolestaan on suora vaikutus merivirtojen liikkeisiin ja edelleen ilmastoon.

Aquarius kiertää maapalloa 657 kilometrin korkeudella. Sieltä käsin sen on tarkoitus käydä kaikki valtamerialueet kertaalleen läpi aina seitsemässä päivässä. Mittaustuloksista saadaan arviot merenpinnan suolaisuuden kuukausittaisesta vaihtelusta noin 150 kilometrin spatiaalisella erotuskyvyllä.

Maapalloa kiertää parhaillaan toinenkin suolapitoisuuksia mittaava satelliitti, Euroopan avaruusjärjestön SMOS, joka aloitti toimintansa vuonna 2009. Aquarius ja SMOS eivät ole aivan samanlaisia vaan täydentävät sopivasti toisiaan. Myös SMOS-satelliitille kuuluu nyt varsin hyvää, kun sen toimintaa häirinneitä radiosignaaleja on saatu vähennettyä tuntuvasti.

Aquariuksesta ovat kirjoittaneet pidemmin NASA:n lisäksi BBC News, Nature News ja RealClimate.


Video: Aquariusta kantavan satelliitin laukaisu onnistui hienosti.

Aquariuksen merkitys ilmastotutkimukselle on suuri, ja kaikkien iloksi NASA on julkaissut siitä koko joukon havainnollisia pariminuuttisia videoita. Aquariuksen tutkimuskohdetta käsittelevät yleistajuiset water cycle, ocean circulation ja climate. Satelliitin kokoonpano- ja valmisteluvaiheita esittelevät Amit Senin juontamat Aquarius mission update (episode 1), solar panels attached, Aquarius secured to rocket ja ready for launch.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

2011-06-07

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 22/2011

Havaintoja viime viikon (30.5.2011-5.6.2011) uutisista:

Viime perjantaina päättyi Brazzavillessä pidetty kansainvälinen kokous, jonka aiheena oli maailman kolmen suuren sademetsäalueen suojelu- ja kehityskysymykset. Kokouksen tulokset jäivät sopimustasolla laihoiksi, mutta nostamme esiin muutamia keskeisiä lukuja taustaraportista, jonka Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ja kansainvälinen trooppisen puun järjestö ITTO laativat Brazzavillen kokousta varten.

Raportti käsittelee siis maailman tärkeimpien sademetsäalueiden tilaa. Nuo kolme tärkeää metsäaluetta ovat Amazonin allas Etelä-Amerikassa, Kongon allas Afrikassa ja Borneon-Mekongin alue Kaakkois-Aasiassa. Suurin osa maailman trooppisista sademetsistä, yli puolet maailman luonnontilaisista metsistä ja suurin osa maailman maaekosysteemien biodiversiteetistä on keskittynyt näille kolmelle alueelle.

Metsien kokonaispinta-ala näillä kolmella seudulla on yli 1,3 miljardia hehtaaria, mikä on noin kolmasosa koko maailman metsäpinta-alasta. Kyseiset metsät kuuluvat yhteensä kolmeenkymmeneen valtioon, mutta yli puolet sijaitsee pelkästään kolmen metsäisimmän maan alueella - Brasiliassa, Kongon demokraattisesssa tasavallassa ja Indonesiassa.

Amazonin ja Kongon altaan sekä Kaakkois-Aasian metsissä on keskimäärin 202 tonnia hiiltä hehtaarilla, mikä on neljäkymmentä tonnia enemmän kuin koko maailman metsissä keskimäärin. Vaikka nämä metsät muodostavat vain kolmanneksen maailman kokonaismetsäalasta, niissä on noin 271 miljardia tonnia eli 42 prosenttia siitä hiilestä, joka on varastoituneena koko maailman metsiin (biomassaan, kuolleeseen puuainekseen, karikkeeseen ja maaperään).

Amazonin, Kongon ja Borneon-Mekongin metsien merkitys on kiistaton. Raportti kertoo niistä valitettavasti sekä ikäviä että iloisia uutisia. Aloitetaan ikävistä uutisista.

Metsäkato jatkui näillä kolmella alueella vuosina 2000-2010 hälyttävällä vauhdilla useimmissa valtioissa. Kaikki kolmekymmentä maata yhdessä menettivät metsäalastaan vuosittain keskimäärin 5,4 miljoonaa hehtaaria eli noin 0,4 prosenttia. Nettomenetys oli absoluuttisesti laskien suurin Amazonin alueella, missä metsäpinta-ala supistui 3,6 miljoonaa hehtaaria vuodessa.

Metsiin varastoitunut hiili väheni metsäkadon myötä vuosina 2000-2010 noin 1,2 miljardia tonnia vuodessa.

Luonnontilaisen metsän pinta-ala pienenee nyt noin neljällä miljoonalla hehtaarilla vuodessa. Metsä voi menettää luonnontilaisuutensa esimerkiksi poimintahakkuiden seurauksena. Absoluuttisesti laskettuna luonnontilaista metsää menetetään nykyisin eniten Amazonin altaalla, mutta suhteellisesti eniten Kongon altaalla.


Luonnonmetsän tilalle on istutettu öljypalmua esimerkiksi Borneon saarella. (Kuva: Wakx/Creative Commons)

Metsille vahingolliset, laittomatkin käyttötavat ovat yleisiä useimmissa maissa. Alle viisitoista prosenttia metsistä on minkäänlaisen käyttö- ja hoitosuunnitelman piirissä. Metsien kestävä käyttö on yleistynyt useimmissa maissa vuoden 2005 jälkeen, mutta kattaa vieläkin vain 3,5 prosenttia metsäalasta niissä maissa, joista tuoretta tietoa ehdittiin saada tähän raporttiin.

Kolmella suurella sademetsäalueella on tapahtunut myös kehitystä parempaan suuntaan.

Vaikka metsäkato onkin yhä vauhdikasta, se näyttää sentään hidastuneen 24 prosenttia 1990-lukuun verrattuna. 1990-luvulla metsää menetettiin keskimäärin 7,1 miljoonaa hehtaaria vuodessa, mutta 2000-luvulla enää siis vain 5,4 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Suurin osa metsäkadon nettohidastumisesta on Kaakkois-Aasiassa tapahtuneiden muutosten ansiota.

Lähes 200 miljoonaa hehtaaria eli noin 18 prosenttia metsistä sisältyy nykyisin kansallispuistoihin tai muihin virallisiin suojelualueisiin.

Istutettujen metsien ala kasvoi vuosina 2000-2010 yli puoli miljoonaa hehtaaria vuodessa. Vaikka istutusmetsiä onkin vain noin kaksi prosenttia metsien kokonaispinta-alasta Amazonin, Kongon ja Borneon-Mekongin sademetsäalueella, ne voivat toivottavasti vähentää luonnontilaisiin metsiin kohdistuvaa käyttöpainetta.

Raportissa ihmetellään yleisesti ottaen sitä tuhlailevaa asennetta, jonka kohteena trooppiset metsät yhä ovat. Metsien potentiaalinen kokonaisarvo sellaisenaan olisi suurempi kuin melkein minkä tahansa vaihtoehtoisen maankäyttötavan. Miten se vauraus saataisiin tuntumaan ihmisten arjessa esimerkiksi niissä "vähiten kehittyneissä maissa", jotka sijaitsevat näillä kolmella keskeisellä metsäseudulla?

FAO:n ja ITTO:n sademetsäraportista uutisoi selkeimmin mutta lyhykäisesti Yale Environment 360. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa silmäillä itse raporttia (PDF), jossa on paljon tietoa suhteellisen helppolukuisessa muodossa.


Uusi kartta trooppisten metsien hiilinieluista. Punainen väri kartalla merkitsee alueita, joilla hiiltä on biomassaan varastoituneena kaikkein eniten hehtaaria kohti. Maailman kolme suurinta sademetsäaluetta - Amazonin allas Etelä-Amerikassa, Kongon allas Afrikassa ja Borneon-Mekongin alue Kaakkois-Aasiassa - piirtyvät valtavina hiilivarastoina tällekin kartalle. (Kartta © NASA/JPL-Caltech/UCLA/Winrock International/Colorado State University/University of Edinburgh/Applied GeoSolutions/University of Leeds/Agence Nationale des Parcs Nationaux/Wake Forest University/University of Oxford)

Tropiikin metsien hiilivarastot on kartoitettu uudella tarkkuudella. Uusimpien tulosten mukaan 2000-luvun alkuvuosina maailman trooppisiin metsiin oli sitoutuneena yhteensä 247 miljardia tonnia hiiltä. Maanpäällisen biomassan osuudeksi laskettiin 193 miljardia tonnia ja maanalaisen juuriston osuudeksi 54 miljardia tonnia hiiltä.

Melkein puolet tästä 247 miljardista hiilitonnista oli varastoituneena Amerikoiden trooppisiin metsiin. Yksin Brasilian osuudeksi arvioidaan 61 miljardia tonnia hiiltä.

Kartoitus kohdistui yhteensä 2,5 miljardin hehtaarin laajuiseen metsäalaan 75 trooppisen valtion alueella.

Tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kirjoittivat Mongabay.com ja suomalainen Tähdet ja avaruus.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 4.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset