2012-11-28

Ulkomaisia ilmastouutisia loka-marraskuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Uuden arktisen merijään muodostuminen on ollut nopeaa tämänvuotisen minimin jälkeen. Jäisen meren alue kaksinkertaistui lokakuun aikana. Marraskuulle tultaessa merijäätä oli silti huomattavasti ajankohdan keskiarvoa vähemmän. Beaufortin-, Barentsin- ja Karanmeri olivat yhä suurelta osin jäättömiä. Avovesialueiden yllä ilma pysyi keskimääräistä lämpimämpänä.

Jään keskimääräinen ala oli lokakuussa 7,0 miljoonaa neliökilometriä. Se on satelliittiavusteisen mittaushistorian toiseksi pienin arktisen merijään lokakuinen ala. Lukema jäi noin 2,3 miljoonaa neliökilometriä eli noin 25 prosenttia pienemmäksi kuin vuosien 1979-2000 lokakuiden keskiarvo.

Tätä kirjoitettaessa arktista merijäätä oli vieläkin keskimääräistä vähemmän:


Arktisen merijään ala 26.11.2012. Saman ajankohdan mediaaniala vuosina 1979-2000 on merkitty karttaan oranssilla ääriviivalla. (Kartta © NSIDC)

§

Grönlannin jääpeitteen tilaa tarkkaileva Tanskan ja Grönlannin geologinen tutkimuslaitos GEUS kertoo, että vuosi 2012 on ollut "jäätikön terveydelle toiseksi pahin vuosi" sen jälkeen, kun he aloittivat tämän mittaushankkeensa vuonna 2001. Eteläisimmässä Grönlannissa havaittiin jäätikön ohentuneen tänä vuonna peräti 8,3 metriä (mittausasema QAS_L).

§

Grönlannin ja Etelämantereen ulkopuolella sijaitsevien, eli siis maailman vähäisempien jäätiköiden sulamisesta on julkaistu uusi arvio. Innsbruckin yliopiston tutkijat tekivät laskelmia siitä, miten paljon jäätiköiden sulaminen on nostanut merenpintaa vuosina 1902-2009, ja paljonko lisänousua on odotettavissa vuoteen 2100 mennessä, ja miten tilanne kehittyy vielä sen jälkeen.

Vuoden 1900 jälkeen maailman merenpinta on noussut eri syistä yhteensä noin 20 senttimetriä. Innsbruckilaisten mukaan vähäisempien jäätiköiden sulamisen osuus siitä on noin yksitoista senttimetriä. Kuluvan vuosisadan aikana merenpinta noussee samasta syystä vielä noin 15-22 senttimetriä.

Jäämassan hupeneminen (siis muualla kuin Grönlannissa tai Etelämantereella) tulee ehkä olemaan nopeimmillaan joskus 21:nnen vuosisadan loppupuoliskolla, ja jäätiköt saavuttavat uuden tasapainotilan mahdollisesti 2200-luvulla. Pahimmassa tapauksessa tuo tasapaino tarkoittaa sitä, että vuoristojäätiköistä on jäljellä vain kaikkein korkeimmalla sijaitsevat pienet rippeet.

§

Maailman vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen on annettu kasvaa taas ennätyssuuriksi. Vuoden 2011 päästöt fossiilisista energianlähteistä ylsivät 34 miljardiin tonniin, tiedottaa uusiutuvan energian instituutti IWR. Lukua sopii verrata vuoden 1990 päästöihin, jotka olivat 22,7 miljardia tonnia. Kyseessä on siis järkyttävä viidenkymmenen prosentin kasvuryöpsähdys kahdessa vuosikymmenessä.

Eipä ihmekään, että myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi vuonna 2011 uudelle ennätystasolle (WMO Greenhouse Gas Bulletin No. 8, pdf). Pitoisuus oli viime vuonna keskimäärin 390 miljoonasosaa. Teollinen vallankumous lieveilmiöineen on näin lisännyt hiilidioksidin määrää ilmakehässä noin neljälläkymmenellä prosentilla 1700-luvun puolivälin jälkeen. Hiilidioksidi on pitkäikäisistä kasvihuonekaasuista merkitykseltään suurin.

Myös metaanin ja typpioksiduulin pitoisuudet ovat nyt ennätyksellisen korkeat. Olemme aiheuttaneet kasvihuonekaasupäästöillämme sen, että niistä johtuva säteilypakote eli ilmastoa lämmittävä vaikutus oli vuonna 2011 jo 30 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990.

§

Alueellisesta ilmastosta eri puolilla maailmaa on julkaistu tutkimus, jossa vertailtiin lämpötilahavaintoja vuosilta 1920-2010. Näiden laskelmien mukaan luonnollisen vaihtelun ylittävä muutos näkyy jo 40 prosentilla trooppisista ja 20 prosentilla muista alueista. Jotkin alueet ovat viilenneet, mutta enimmissä tapauksissa alueellinen ilmasto on lämmennyt, ja se on lämmennyt selkeimmin kesäkauden osalta.

Tässä on siis kyseessä ilmiö, joka on lähempänä arkikokemusta kuin jokin tietokonemallien osoittama maailman keskilämpötilan trendi. Kyseessä on muutos, jonka ihminen voi kokea tapahtuneen jo oman elämänsä aikana. Jos tuntuu siltä, että lapsuudessa kesät olivat toisenlaisia kuin nykyään, ne saattoivat tosiaankin olla sitä.

§

Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä todella paljon ja todella nopeasti. Tästä kiusallisen väistämättömästä tarpeesta ovat viime viikkoina muistuttaneet muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP, Maailmanpankki, Kansainvälinen energiajärjestö IEA ja konsulttiyritys PricewaterhouseCoopers.

Jos nykymeno jatkuu, maailman keskilämpötila voi nousta usealla asteella vielä tämän vuosisadan aikana, eikä sitä pidetä mitenkään turvallisena vaihtoehtona. Ainakaan siihen ei voi vedota, etteikö ilmastokatastrofien uhasta olisi varoitettu. Yllä mainitut raportit eivät ole ensimmäisiä laatuaan, vaan tämä lajityyppi alkaa muodostua jo perinteeksi.

§

Suunnanmuutosta odotellessa kuittaamme taas yhden maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lämpimän kuukauden. Lokakuu 2012 oli Yhdysvaltain NOAA:n mukaan mittaushistorian viidenneksi lämpimin lokakuu. Jos loppuvuosi jatkuu yhtä lämpimissä merkeissä, vuodesta 2012 tulee lämpimin La Niña -vuosi, joka on havaittu vuonna 1950 aloitetussa seurannassa.

NASA:n lämpötilastoissa lokakuu 2012 nousi kakkossijalle. Pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi lokakuu on koettu viimeksi vuonna 1992 ja keskiarvoa kylmempi mikä tahansa kuukausi vuoden 1994 helmikuussa. Muistatko millaista silloin oli? Nuo ajat lukeutuvat osalla meistä juuri niihin legendaarisiin lapsuusvuosiin.

§

Atlantin alueen "virallinen" hurrikaanikausi on päättymäisillään. Nimen saaneita myrskyjä on muodostunut tähän mennessä yhdeksäntoista, niistä viimeisimpänä trooppinen pyörremyrsky Tony. Keväällä laaditut ennusteet ylittyivät siis selvästi myrskyjen lukumäärän osalta.

Tämä kauden mielenkiintoisimpiin myrskyihin lukeutuu Nadine, joka jatkui yli 21 vuorokauden ajan ja josta tuli siten havaintohistorian toiseksi pitkäkestoisin trooppinen pyörremyrsky Atlantin alueella.

Kauden voimakkain hirmumyrsky on ollut hurrikaani Sandy. Siitä kasvoi muun muassa läpimitaltaan suurin Atlantilla koskaan havaittu trooppinen pyörremyrsky:

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-10-31

Ulkomaisia ilmastouutisia syys-lokakuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Tämän vuoden syyskuusta tuli yksi lämpimimmistä mitä on koettu vuoden 1880 jälkeen. Yhdysvaltain NOAA:n mukaan viime kuu oli mittaushistorian lämpimin syyskuu, yhdessä vuoden 2005 syyskuun kanssa. NASA:n mukaan syyskuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin.


Syyskuun 2012 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskiarvoa kylmemmät lämpötilat on merkitty sinisellä värillä, lämpimämmät punaisella. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskilämpötilasta. (Kartta ©: NOAA)

§

Ennätyksellisen äärevää säiden vaihtelua on koettu tänä vuonna ainakin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Iso-Britanniassa kevät alkoi vuosisadan kuivimpana, mutta kuivuus päättyi äkisti mittaushistorian sateisimpaan huhti-kesäkuuhun, ja sateiden aiheuttamista tulvista on kärsitty vielä sen jälkeenkin. Englannin ja Walesin alueella rikkoutui huhti-heinäkuun sade-ennätys; tämä kadehdittavan pitkä havaintosarja ulottuu vuoteen 1766. Olosuhteiden vaihdos kuivasta märkään oli epätavallinen myös vuodenaikansa puolesta.

Yhdysvalloissa tammi-syyskuun sääoloista laskettu ilmaston ääripäiden indeksi USCEI (U.S. Climate Extremes Index) nousi historiansa korkeimpaan arvoon, 45 prosenttiin. Se tarkoittaa käytännössä, ja hieman yksinkertaistaen, että melkein puolella Yhdysvaltojen pääalueesta lämpötila, kuivuus tai sateisuus saavutti lukemat, jotka olivat niin harvinaisia että sijoittuivat jakauman ylimpään tai alimpaan desiiliin.

§

Arktista merijäätä on edelleenkin ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Koillisväylä oli vielä kaksi viikkoa sitten suurelta osin jäätön. Väylän kautta oli kuljetettu siihen mennessä tällä purjehduskaudella jo yli miljoona tonnia rahtia. Se on Koillisväylän rahtiennätys, uutisoi Barents Observer.

Koillisväylällä on rahdattu tällä kaudella muun muassa rautamalmia Murmanskista Kiinaan ja lentopolttoainetta Etelä-Koreasta Suomeen. Purjehduskauden odotetaan venyvän tänä vuonna marraskuulle asti.

Jääkadosta on ollut myös epätavallista haittaa venäläisille. Heidän arktiseen tutkimukseensa on kuulunut jo 1930-luvulta lähtien sarja merijäälle pystytettyjä tutkimusasemia. Sarjan viimeisimmän aseman, "Pohjoisnapa 40:n" pystyttäjät joutuivat huomaamaan, että alustaksi sopivan jäälautan löytäminen oli nyt työläämpää kuin koskaan. Sarjan edellinen asema, "Pohjoisnapa 39", jouduttiin aiemmin tänä vuonna siirtämään jäälautalta toiselle, kun ensimmäinen lautta rupesi hajoamaan kesken kaiken.

§

Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä irtosi heinäkuussa noin 120 neliökilometrin kokoinen jäävuori PII-2012 (ks. Tietoukan blogi 29.8.2012). Se on ehtinyt ajelehtia noin yhden kilometrin päivänopeudella hyvän matkaa kohti Baffininlahtea. Satelliittikuvista koottu animaatio näyttää, miten jäävuori on alkanut hiljalleen hajota pari kuukautta jatkuneella merimatkallaan:

§

Maapallon vastakkaiselta napa-alueelta kuuluu onneksi iloisempia uutisia. Etelänavan otsoniaukko oli tänä vuonna toiseksi pienin kahteenkymmeneen vuoteen. Aukon keskimääräinen pinta-ala jäi 17,9 miljoonaan neliökilometriin. Syyskuun 22:ntena päivänä mitattu tämänvuotinen maksimikin oli vain 21,2 miljoonaa neliökilometriä.

Historian tähän asti laajin otsoniaukko mitattiin eteläisen napa-alueen yllä 6.9.2000. Silloin aukko oli pinta-alaltaan 29,9 miljoonaa neliökilometriä eli melkein puolet suurempi kuin nykyään.

Otsoniaukko ei ole itse asiassa täysin vailla otsonia, vaan kyseessä on vain stratosfäärin otsonikerroksen ohentuma. Tänä vuonna aukko ei ollut pystysuunnassakaan mitattuna pahimmasta päästä. Otsonia oli "aukossa" toiseksi eniten kahteenkymmeneen vuoteen.

Otsonikerroksen toipuminen on hidasta, koska ihmisen tuottamat otsonikerrosta tuhoavat yhdisteet hajoavat ilmakehässä hitaasti. Antarktinen otsonikerros palautunee entiselleen eli 1980-luvun alun vahvuuteen vasta vuoden 2065 paikkeilla. Tämä on kuitenkin toimiva esimerkki siitä, että ympäristöä voidaan suojella kansainvälisin sopimuksin. Otsonikerrosta turvaava Montrealin pöytäkirja on ensimmäinen kansainvälinen ympäristösopimus, jonka kaikki maailman maat ovat ratifoineet.

Kemikaalien lisäksi myös stratosfäärin lämpötila vaikuttaa otsonin määrään. Tänä vuonna siellä oli suhteellisen lämmintä, mikä oli hyväksi otsonille.


Etelämantereella työskentelevät tutkijat valmistelevat kaasupalloa, joka nostaa otsoninmittauslaitteen ylös ilmakehään 30 kilometrin korkeuteen asti. (Kuva © NOAA)

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-09-26

Ulkomaisia ilmastouutisia elo-syyskuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Arktisen merijään määrä kävi dramaattisen pienissä lukemissa tällä kesäkaudella. Vanha, vuonna 2007 mitattu ennätys rikkoutui jo elokuun puolella. Sen jälkeen jään hupeneminen jatkui vielä kolmisen viikkoa. Alustavien tietojen mukaan arktisen merijään vuoden 2012 minimi saavutettiin lopulta syyskuun 16:ntena päivänä, jolloin jäisen meren ala oli enää vain noin 3,41 miljoonaa neliökilometriä.


Arktisen merijään ala 16.9.2012. Jääpeitteiseksi luokitellut paikat on merkitty karttaan valkoisella värillä. Oranssilla viivalla on merkitty jäisen meren keskimääräinen (mediaani) ala tänä samana syyskuun päivänä vuosina 1979-2000. (Kartta © National Snow and Ice Data Center)

Uusi ennätys on hätkähdyttävät 49 prosenttia pienempi kuin arktisen merijään keskimääräinen minimi vuosina 1979-2000. Myös ero entiseen ennätykseen eli vuoden 2007 minimiin on suuri. Jäinen merialue kutistui tänä vuonna 760 tuhatta neliökilometriä eli 18 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2007.

Ohuen ja nuoren, siis alle yksivuotisen jään osuus koko arktisesta merijäästä on käynyt yhä hallitsevammaksi. Sellainen ohut jää murtuu ja sulaa helposti. Jään ohuus oli todennäköisesti tärkein syy tämänkesäiseen laajamittaiseen jääkatoon, arvioi Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus (NSIDC) tiedotteessaan.

Uusi ennätys koskee vuodesta 1979 lähtien tehtyjä satelliittiavusteisia jääalan mittauksia. Tämänvuotinen ennätyslukema voi vielä pienentyäkin hieman, jos Pohjoisella jäämerellä puhaltavat tuulet liikuttelevat jäljellä olevia jäälauttoja juuri sopivasti. NSIDC luokittelee merialueen jääpeitteiseksi, jos sen pinta-alasta yli 15 prosenttia on jäässä.

§

Päättynyt kesä oli globaalisti tarkasteltuna suhteellisen lämmintä aikaa. Yhdysvaltain NOAA:n mukaan kesä-elokuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin kesä-elokuu maailmassa. NASA:n mukaan kesä-elokuu oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin.


Kesä-elokuun 2012 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981-2010 keskiarvosta. Keskiarvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisellä ja keskiarvoa lämpimämmät punaisella värillä. Puuttuvan datan alueet on jätetty harmaaksi. (Kartta © NOAA/National Climatic Data Center)

§

Merenpinnan tason havaituista muutoksista on julkistettu uusi yhteenveto tieteellisessä kokouksessa, joka on parhaillaan käynnissä Venetsiassa. Tutkijat ovat laskeneet, että merenpinta on noussut vuosina 1992-2010 maailmanlaajuisesti keskimäärin kolme millimetriä vuodessa. Merenpinnan tason nousua aiheuttavat muun muassa meriveden lämpölaajeneminen ja maa-alueilla sijaitsevien jäämassojen sulaminen.

Alueellinen vaihtelu kannattaa huomata tässäkin asiassa. Maapallolla on merialueita, joilla merenpinta on noussut jopa kymmenisen millimetriä vuodessa. Joillakin alueilla merenpinta on puolestaan laskenut saman verran. Kartta havainnollistaa merenpinnan tason muutoksessa mitattuja eroja:


Merenpinnan tasossa havaittu muutos lokakuusta 1992 maaliskuuhun 2010. Tummanpunaisella värillä on merkitty alueet, joilla merenpinta on noussut keskimäärin senttimetrin verran vuodessa. Toinen ääripää, senttimetrin lasku vuodessa, on merkitty tummansinisellä. Tähän alustavaan karttaan on koottu usean eri satelliitin avulla tehtyjä korkeusmittaustuloksia. (Kartta © ESA CCI project)

§

Brasilian Amazonin metsäkato jatkaa yhä hidastumistaan, ainakin vuositasolla, kertoo trooppisen luonnon tilaa seuraava Mongabay.com. Tämän vuoden heinäkuun lopussa päättynyt kahdentoista kuukauden jakso oli ilmeisesti taas uusi ennätysvuosi, eli metsää hävitettiin silloin vähemmän kuin yhtenäkään vastaavana jaksona vuoden 1988 jälkeen. Laskutavasta riippuen metsää hävitettiin nyt noin 1047 neliökilometriä tai noin 2011 neliökilometriä. Edelliseen 12 kuukauden jaksoon verrattuna se on noin kolmanneksen tai viidenneksen vähemmän.

§

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viides arviointiraportti ilmestynee vuosina 2013-2014. Sitä odotellessa meitä ilahduttaa Amerikan meteorologinen seura (AMS), joka on päivittänyt lausuntonsa ilmastonmuutoksesta. Se on vain muutaman liuskan mittainen, hieman USA-painotteinen, mutta silti ihan hyvä tiivistelmä globaaleistakin ilmastoasioista, jotka liittyvät nimenomaan elottoman luonnon ilmiöihin. Suosittelemme AMS:n tekstiä englannintaitoisille lukijoille, jotka tarvitsevat lyhyehköä, vertaisarvioituun tieteelliseen tutkimukseen tukeutuvaa yhteenvetoa ilmastonmuutoksen pääseikoista.

Mitään mullistavia uutisia lausunto ei siis sisällä, mutta päättyy vakavaan ajatukseen: Maapallo on ainoa tiedossamme oleva planeetta, joka pystyy ylläpitämään ihmiselämää, joten olkaamme äärimmäisen varovaisia sen suhteen!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-08-29

Ulkomaisia ilmastouutisia kesä-elokuussa 2012

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä.

§

Arktinen merijää on sulanut ennätyksellisen pienialaiseksi, tiedotti Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC tämän viikon alussa. Ennätys koskee vuonna 1979 alkanutta satelliittimittausten aikakautta. Jäisen meren pinta-alaksi mitattiin elokuun 26:ntena päivänä 2012 noin 4,1 miljoonaa neliökilometriä. Se on 70 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin aiempi ennätyksellinen minimi, joka mitattiin 18.9.2007.

Jääpeitteisen meren pinta-ala voidaan laskea toisistaan hiukan eroavin tavoin. Jään vähyyden uudesta ennätyksestä ovat viime päivinä tiedottaneet NSIDC:n lisäksi ainakin Norjan Nansen-tutkimuskeskus ja Japanin JAXA.


Arktisen merijään laajuus 26.8.2012. Kuva perustuu satelliiteilla tehtyihin mittauksiin. Vuosittaisten jääminimien keskimääräinen ala (vuosina 1979-2010) on merkitty kuvaan keltaisella viivalla. (Kuva: Scientific Visualization Studio, NASA Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Jään vähyys Pohjoisella jäämerellä on nyt paitsi absoluuttista, myös suhteellista, ajankohtaan nähden huomiota herättävää. Jääalan supistuminen oli jo kesäkuun päättyessä kolme viikkoa keskimääräisestä "aikataulusta" edellä. Nyt jään odotetaan jatkavan sulamista tänä kesänä vielä parin-kolmen viikon ajan. Arktisen merijään alan vuosittainen minimi ajoittuu tyypillisesti juuri syyskuuhun.

Elokuun alkupuolella Pohjoisella jäämerellä muodostui mittava myrsky, joka saattoi osaltaan kiihdyttää merijään murtumista ja sulamista. Oli miten oli, myrsky ei yksinään riitä selittämään arktisen merijään tämänhetkistä vähyyttä, vaan jääkato on osa laajempaa ilmiötä. Kuusi viimeisintä merijään kesäminimiä (vuoden 2012 havainto mukaanluettuna) ovat samalla myös mittaushistorian kuusi suppeinta kesäminimiä. Jää sulaa kesällä erityisen herkästi, koska se ei ole enää yhtä paksua kuin vanhoina hyvinä aikoina. NSIDC:n Mark Serreze on sitä mieltä, että tänä vuonna olisi todennäköisesti syntynyt uusi ennätysminimi, vaikka myrskyä ei olisi ollutkaan.


Arktinen pyörremyrsky satelliitin kuvaamana 7.8.2012. Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy Grönlannin pohjoispää, vasemmalla alhaalla Frans Joosefin maa, ja oikealla alhaalla Uuden-Siperian saaret. Myrskyyn liittynyt matalapaine oli epätavallisen voimakas. Tämäntapaiset arktiset syklonit ovat lisäksi yleisempiä talvella kuin kesällä. (Kuva: NASA Earth Observatory/Creative Commons)

Pohjoisen merijään kato on ollut tänä kesänä kouriintuntuvaa esimerkiksi Hudsoninlahdella. Polar Bears International uutisoi, että läntisellä Hudsoninlahdella jääkarhuja on noussut maihin tänä kesänä jo melkein neljä viikkoa tavallista aiemmin. Jääkarhujen ravitsemuksen kannalta tämä on huono uutinen (ks. Tietoukan blogin uutiskatsaus 6/2011).

Luoteisväylän pohjoinen reitti alkoi vapautua jäästä heinäkuun puolenvälin jälkeen. Heinäkuun päättyessä Parryn kanaali oli enää vain noin 33-prosenttisesti jäässä. Siihen aikaan vuodesta kanaalista on ollut jäässä keskimäärin 79 prosenttia (vuosien 1981-2010 mediaani). Niukkajäisemmät olosuhteet ovat houkutelleet paikalle jopa seikkailuhenkisiä purjeveneilijöitä yrittämään reittiä, jota on aiemmin kuljettu vain jäänmurtajilla.

Luoteisväylän eteläisemmällä reitillä, Kuningas Williamin saaren lähistöllä, etsitään tänäkin kesänä Erebusta ja Terroria, Sir John Franklinin kahta höyrypurjelaivaa - tai mitä niistä onkaan jäljellä. Franklin retkikuntineen seilasi vuonna 1845 Englannista etsimään Luoteisväylää eli meritietä Euroopasta Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse Aasiaan. Löytöretki jäi kesken legendaarisen karmealla tavalla.

Luoteisväylän eteläisemmällä reitillä sijaitsee myös Cambridge Bayn kylä. Siellä iloitaan nykyisin risteilyturismin lisääntymisestä alueella. Niin ovat ajat muuttuneet. Mutta kuitenkin, niin kauan kuin merijäätä vielä on kesäisin, se on merenkulkijoiden kannalta vakavasti otettava vaaratekijä.

Esimerkiksi Koillisväylälle odotettiin tälle purjehduskaudelle ennätysmäärää rahtilaivaliikennettä, mutta ensimmäisen kahden kuukauden aikana vasta yhdeksän alusta on kulkenut reitin ydinkäyttöisten jäänmurtajien avustuksella. Jäätilanne Itä-Siperian merellä on pysynyt ainakin toistaiseksi hankalampana kuin viime kesänä.

§

Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä irtosi heinäkuussa suuri lauttamainen jäävuori. Tämä jääsaari, PII-2012, on kooltaan noin 120 neliökilometriä. Jään lohkeamista osattiin odottaa. Se tapahtui halkeamasta, joka havaittiin jäätikössä jo vuonna 2001.


Jäävuori PII-2012 on irtoamaisillaan Petermannin jäätiköstä tässä 17.7.2012 otetussa satelliittikuvassa. Lohkeamiskohta näkyy suunnilleen keskellä kuvaa. (Kuva © NASA Earth Observatory)

Edellisen kerran Petermannista irtosi huomattavan suuri jääkappale vuonna 2010 (ks. Tietoukan blogin uutiskatsaus 31/2011). Tutkijat seuraavat sen jäänteiden vaiheita vieläkin.

§

Kesän huomionarvoisiin tapahtumiin lukeutuu myös laaja-alainen sulaminen Grönlannin jääpeitteen yläpinnalla. Sulamista tapahtui heinäkuussa joidenkin päivien ajan noin 97 prosentilla jään pinta-alasta. Grönlannissa oli juuri silloin meneillään epätavallisen lämmin viikko. Saarella mitattiin suorastaan helteisiä lämpötiloja. Grönlannin jääkilven korkeimman kohdan tasolla, yli kolmen kilometrin korkeudessa sijaitsevalla Summitin sääasemallakin lämpötila nousi nollan yläpuolelle. Summitissa suojasäät ovat harvinaisia.

Grönlannin jäätikön pinnan sulamista ei ole aiemmin havaittu näin suurella alueella koko sinä aikana, kun seutua on tarkkailtu satelliittien avulla, eli yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Yleensä sulamista tapahtuu kesällä vain noin puolella Grönlannin jäätikön pinta-alasta. Summitin tutkimusasemalla kairattujen jäänäytteiden perusteella tiedetään, että siellä sattuu tämänkesäisen kaltaista sulamista keskimäärin kerran noin 150 vuodessa.

Alempana eli lähempänä rannikkoa Grönlannin sulaminen on aiheuttanut tänä kesänä tulvia ja niiden myötä aineellisia vahinkoja esimerkiksi Kangerlussuaqissa.

§

Lopuksi on mainittava vielä kesäaikaisen lumipeitteen pinta-alassa havaitut muutokset. Pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueilla oli tämän vuoden kesäkuussa ja heinäkuussa vähemmän lunta kuin aiempina vuosina samaan aikaan. Näitä lumihavaintoja on tehty vuodesta 1967 alkaen.

Etenkin kesäkuun lumitrendi pistää silmään jyrkkyydellään. Tänä vuonna lumiala oli pohjoisessa yli miljoona neliökilometriä aiempaa ennätystä eli kesäkuun 2010 lukemaa pienempi. Pohjoisen jäämeren rannikko on ollut sen jäljiltä melkein lumeton.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-06-19

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 24/2012 (ja sen jälkeen)

Tällä viikolla ei ilmesty uutiskatsausta, mutta viime viikon (11.6.2012-17.6.2012) uutislinkit ovat tarjolla tavalliseen tapaan.

Tästä lähtien en ilmoita erikseen Tietoukan blogissa, jos ainoa asia olisi se, että viikon linkit ovat taas esillä. Tuoreista linkeistä kiinnostuneita lukijoita pyydän tutkimaan suoraan linkkivarastoani Diigossa.

Jos aivan tietty uutisviikko kiinnostaa, sen löytää helposti tunnisteluettelon kautta, kyseisen viikon numeerisen tunnisteen mukaan arkistoituna (esimerkkinä vaikka viime viikko, jonka tunniste oli siis "2012-24").

Uutislinkit ovat selailtavissa Diigossa myös lisäysjärjestyksessä.

2012-06-12

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 23/2012

Havaintoja viime viikon (4.6.2012-10.6.2012) uutisista:

Pohjoisella jäämerellä on tehty yllättävä, kaikkien aikojen ensimmäinen suora havainto arktisen merijään alla tapahtuvasta mittavasta leväkukinnasta. Heinäkuussa 2011 Tšuktšimerellä liikkunut tutkimusretkikunta löysi runsaan leväesiintymän, joka jatkui tiiviin ahtojään alla yli sadan kilometrin päähän avovesialueen reunasta. Jää oli noin metrin paksuista, ja levärunsaus ulottui sen alla pystysuunnassa kymmenien metrien syvyyteen. Video näyttää parhaiten, millaista "hernekeittoa" merijään alta löytyi:

"Jos joku olisi kysynyt minulta ennen tutkimusretkeä, tulisimmeko näkemään jäänalaisia leväkukintoja, olisin sanonut sen olevan mahdotonta", päivittelee tutkimusta johtanut Kevin Arrigo NASA:n tiedotteessa. "Löytö oli täydellinen yllätys."

Pohjoisen jäämeren avovesialueilla asiat ovat toisin - siellä leväkukinnat ovat tuttu ilmiö. Vanhan käsityksen mukaan merijään läpi ei pääse riittävästi auringonvaloa, jotta planktonlevät voisivat kasvaa jään alla. Vedessä vapaana elävien mikrolevien kasvu pääsee vauhtiin vasta, kun meri on avautunut kesän myötä jäättömäksi.

Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Tšuktšimeren leväkukinta oli kehittynyt jään alla, eikä esimerkiksi ollut ajelehtinut sinne muualta merivirtausten mukana.

Nyt ei tiedetä, onko tällaista jäänalaista leväkukintaa esiintynyt Pohjoisella jäämerellä tutkijoiden huomaamatta jo pitkään, vai onko kyseessä napa-alueen luonnolle uusi ilmiö.

Se kyllä tiedetään, että arktisen merijään keskimääräinen nuortuminen ja oheneminen on ollut käynnissä jo vuosikymmenien ajan. Jään oheneminen on voinut mahdollistaa jäänalaiset leväkukinnat, ja ohenemisen jatkuminen voi tehdä niistä yhä yleisempiä. Merijään yläpinnalle sulaneet lammikot toimivat kuin ikkunat: auringonvaloa pääsee niiden läpi moninkertaisesti verrattuna lumipeitteiseen merijäähän. Lisäksi nuori merijää on pinnanmuodoiltaan tasaisempaa kuin vanha jää, mikä edistää laajojen lammikoiden syntyä.


Tutkija mittaa arktisen merijään sulavesilammikon optisia ominaisuuksia. Katso lisää kuvia samasta aiheesta. (Kuva © NASA's Goddard Space Flight Center/Kathryn Hansen)

Tšuktšimerellä yllätti myös jäänalaisten planktonlevien huima kasvunopeus. Näiden mikroskooppisten kasvien lukumäärä kaksinkertaistui nopeammin kuin kerran päivässä. Sikäläiset olot ovat leväkukinnalle hyvin suotuisat, koska levien tarvitsemia ravinteita kumpuaa Alaskan mannerjalustan reunan kohdalla meren syvyyksistä kohti pintaa. Kaiken lisäksi merijää suojaa leväsoluja auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. "Jos olisin planktonlevä, siellä minä haluaisin kasvaa", professori Arrigo visioi.

Nopeasti kasvavat planktonlevät tarvitsevat tietysti paljon hiilidioksidia yhteyttämisen raaka-aineeksi. Tutkijat haluavatkin selvittää seuraavaksi, miten yleisestä ilmiöstä jäänalaisessa leväkukinnassa on kysymys, ja miten suuri merkitys sillä on hiilen kiertokululle arktisessa meriekosysteemissä. Nyt esiteltyjen uusien havaintojen perusteella joidenkin merialueiden perustuotanto voisi olla jopa kymmenkertainen verrattuna aikaisempiin laskelmiin.

Pohjoisen jäämeren hiilinielun tehostuminen on helppo nähdä myönteisenä ilmiönä, mutta Arrigo huomauttaa, että koko maailman mittakaavassa sen merkitys on kuitenkin pieni. Nähtäväksi jää vielä, siirtyykö arktisen leväkukinnan huippu eri ajankohtaan kuin ennen, ja mitä vaikutuksia sillä kenties olisi arktisen ekosysteemin muihin vuodenaikaisilmiöihin.

Leväkukintatutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä uutisoivat, toisiaan mukavasti täydentäen, ScienceNOW, Nature News Blog, New Scientist, Nunatsiaq Online ja Alaska Dispatch.

Pohjoisen jäämeren tämänkesäinen sulamisvaihe jatkuu jännittävänä. Arktisen merijään ala oli toukokuussa taas ajankohdan keskiarvoa pienempi. Jäisen meren ala oli keskimäärin 13,13 miljoonaa neliökilometriä, mikä on noin 480 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 toukokuiden keskiarvo. Jään alueellisessa jakaumassa oli samoja piirteitä kuin aiemminkin tänä keväänä, eli Beringinmerellä oli tavallista enemmän jäätä ja Barentsinmerellä tavallista vähemmän.

Toukokuun perusteella ei voida vielä tietää, millainen arktisen merijään tilanne tulee olemaan syyskesällä, kun jää saavuttaa vuosittaisen miniminsä. Yhdysvaltain National Snow and Ice Data Center tarjoaa jääalan muutoksista ajankohtaistietoa kesän aikana. Koillisväylästä kiinnostuneiden kannattanee kärkkyä laivauutisia Barents Observerin sivuilta. Alfred Wegener -instituutin tutkijat arvelevat, että Koillisväylä sulaa todennäköisesti varhain auki tälläkin purjehduskaudella.

Tässä vielä muutama lisälinkki omatoimisille lukijoille, jotka haluavat seurata sääasioita kesän aikana:

Maailman sää kuukausittain löytyy tiivistetyssä muodossa NASA:n keskilämpötaulukosta ja Yhdysvaltain NOAA:n kartallisista sääkatsauksista. Kuukausitiedot julkistetaan yleensä seuraavan kuun puoliväliin mennessä. NASA:lla on myös luettelo tänä vuonna muodostuneista trooppisista pyörremyrskyistä. Weather Undergroundilla on tilannesivut, joilta kulloinenkin myrskyaktiivisuus selviää näppärästi.

Brasilian Rio de Janeirossa pidetään ensi viikolla Yhdistyneiden kansakuntien huippukokous Rio+20, jonka aiheena on maailman kestävä kehitys. Rion-kokoukseen liittyviä juttuja kannattaa lukea vaikkapa The Guardianista, missä niitä on tarjolla runsaasti. Kokousta seuraa myös BBC:n Richard Black.

Loppusyvennyksenä toimikoon tällä kertaa Cancúnin MUSA, Museo Subacuático de Arte, eli vedenalainen taidemuseo. Meksikolaiseen merenpohjaan on pystytetty jo yli neljäsataa Jason deCaires Taylorin taiteilemaa veistosta (katso video), ja heinäkuussa ne ovat saamassa seurakseen vielä kuusikymmentä teosta lisää samalta taiteilijalta. Ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistetut ihmishahmoiset patsaat ja installaatiot toimivat yhtäaikaa turistinähtävyytenä ja keinotekoisena riuttana, joka vähitellen verhoutuu elävään kasvustoon.


"Inertia" (Kuva: Jason deCaires Taylor/Creative Commons)

Sääasema hiljenee näin kesätauon viettoon. Hyvää ja virkistävää kesää kaikille!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-06-06

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 22/2012

Havaintoja viime viikon (28.5.2012-3.6.2012) uutisista:

Atlantin valtameren tämänvuotinen hurrikaanikausi on alkanut kesäkuun ensimmäisen päivän myötä myös "virallisesti". Kauden kaksi ensimmäistä trooppista pyörremyrskyä, Alberto ja Beryl, tulivat nimetyksi jo toukokuun puolella, mikä on harvinaista. Tätä ennen vain vuosina 1887 ja 1908 on kaksi myrskyä saanut nimensä jo ennen kesäkuun alkua, kirjoittaa säätieteilijä Jeff Masters blogissaan. Tilastot alkavat vuodesta 1851.


Meriveden pintalämpötila 30.5.2012. Tilanne oli Atlantin hurrikaanien muodostumisen kannalta jokseenkin keskimääräinen. Hurrikaanin muodostuminen edellyttää merenpinnan vähintään 27,8 celsiusasteen lämpötilaa, joka on merkitty karttaan valkoisella. Lämpimämmät vesialueet on merkitty keltaisesta oranssin kautta punaiseen ulottuvin sävyin. Kriittistä arvoa kylmemmät alueet on merkitty sinisin sävyin. (Kartta © NASA Earth Observatory/Jesse Allen)

Havaintotilastojen perusteella tiedetään, että myrskyjen esiintyminen jo toukokuussa ei välttämättä tarkoita sitä, että koko kaudesta olisi tulossa tavallista aktiivisempi. Viime vuodet ovat olleet Atlantilla runsasmyrskyisiä, mutta vuoden 2012 hurrikaanikaudesta arvellaan tulevan jokseenkin keskimääräinen. Kesä-marraskuuta koskevat myrskyennusteet ovat maltillisia:

  • Yhdysvaltain NOAA:n mukaan on 70 prosentin todennäköisyys, että nimen saavia myrskyjä muodostuu 9-15 kappaletta, ja että niistä 4-8 voimistuu hurrikaaniksi.
  • Coloradon osavaltionyliopisto arvioi 1.6. päivitetyssä ennusteessaan (pdf), että kesäkuusta alkaen tulee vielä 11 nimettyä myrskyä, joista viisi kehittyy hurrikaaniksi.
  • Floridan osavaltionyliopisto puolestaan odottaa todennäköisimmin kolmeatoista nimettyä myrskyä, joista seitsemän yltyy hurrikaaniksi. Floridalaiset ovat laskeneet 70 prosentin todennäköisyyden sille, että kaudella muodostuu 10-16 myrskyä, mukaanlukien 5-9 hurrikaania.
  • Ison-Britannian Met Office ennustaa Atlantille noin kymmentä trooppista pyörremyrskyä. Seitsemänkymmenen prosentin todennäköisyydellä myrskyjen määräksi tulee 7-13.

Vuosina 1981-2010 trooppisia pyörremyrskyjä nimettiin Atlantilla keskimäärin kaksitoista, ja keskimäärin kuusi niistä voimistui hurrikaaniksi eli hirmumyrskyksi asti.

Teollisen vallankumouksen alkaessa ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus oli noin 280 miljoonasosaa (ppm). NOAA:n seurannan mukaan maailman ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli viime vuonna jo yli 390 miljoonasosaa. Keskiarvo pitää sisällään muun muassa vuodenaikaista ja alueellista vaihtelua, mutta pidemmän aikavälin globaali trendi on ollut jyrkkenevästi nouseva 1800-luvulta lähtien. Ilmiön mittasuhteet kannattaa kerrata tästä animaatiosta, joka esittää yhteen minuuttiin tiivistettynä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on muuttunut viimeisen 800 tuhannen vuoden aikana:

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vuosittainen maksimi ajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla kevääseen, eli aikaan juuri ennen kasvukautta. Kasvien yhteyttämisaktiivisuuden huippu näkyy jokakesäisenä notkahduksena ilmakehän hiilidioksidikäyrässä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on niin paljon enemmän maakasvillisuutta kuin eteläisellä pallonpuoliskolla, että sen vuosikierto vaikuttaa koko maailman hiilidioksidikeskiarvoihin.

Isojen päästölähteiden lähistöllä on jo monena vuonna mitattu yli neljänsadan miljoonasosan hiilidioksidipitoisuuksia. NOAA:n viimeviikkoisen tiedotteen mukaan neljänsadan miljoonasosan raja on alkanut ylittyä nyt myös syrjäseuduilla. "Syrjäseudulla" tarkoitetaan tässä sijaintia, joka on niin kaukana isoista päästölähteistä, että sikäläisen ilman koostumuksen voidaan katsoa edustavan maailmanlaajuista kokonaistilannetta mielekkäällä tavalla.

Keväällä 2012 sattui siis ensimmäistä kertaa syrjäseudun mittausasemalla, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kuukauden keskiarvoksi mitattiin vähintään 400 miljoonasosaa. Tämä ilmastopsykologisen kynnyksen ylitys tapahtui huhtikuussa Alaskan Barrow'ssa. Tiedot ovat alustavia, mutta suuria täsmennyksiä niihin ei ole odotettavissa.

Lisäksi tänä keväänä mitattiin lyhytkestoisempi neljänsadan miljoonasosan ylitys kuudella muulla pohjoisella syrjäseudun mittausasemalla, jotka sijaitsevat Alaskassa, Kanadassa, Islannissa, Norjassa, Suomessa ja pohjoisella Tyynellämerellä.

1960-luvun alkupuolella ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus nousi vielä vain noin 0,7 miljoonasosaa vuodessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittainen nousu on ollut kahden miljoonasosan luokkaa. Ensi keväänä pitoisuus nouseekin tämänvuotisilla ennätyspaikoilla luultavasti jo ainakin 402 miljoonasosaan. Maailmanlaajuisesti neljänsadan raja rikottaneen noin vuonna 2016.

Lopuksi iloisiin ilmailutunnelmiin! Tätä kirjoitettaessa aurinkovoimalla toimiva prototyyppilentokone Solar Impulse on juuri laskeutunut Afrikkaan. Kyseessä on Solar Impulsen tähän mennessä pisin koelento, yli 2500 kilometrin taival Sveitsistä mutkan kautta Marokkoon. André Borschberg lensi toukokuun lopulla ensimmäisen osuuden Sveitsistä Espanjaan, ja tänään kesäkuun viidentenä päivänä Bertrand Piccard ohjasi unelmakoneensa Espanjasta Gibraltarinsalmen yli Marokkoon.

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP nimitti Piccardin eilen yhdeksi vuoden 2012 "maapallon ritareista", Champions of the Earth, tunnustuksena inspiraatiosta ja toiminnasta. Psykiatri ja pioneeri-ilmailija Piccardin viesti on selkeä: "Sen sijaan että takertuisimme pakkomielteisesti ilmastonmuutoksen kaltaisiin isoihin ongelmiin, jotka vaikuttavat ylivoimaisilta, meidän tarvitsee keskittyä ratkaisuihin, toivoon ja optimismiin."


Video esittelee Solar Impulsen toukokuista lentoa Sveitsistä Espanjaan.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-05-29

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 21/2012

Havaintoja viime viikon (21.5.2012-27.5.2012) uutisista:

Fossiilisista polttoaineista aiheutui viime vuonna ennätyksellisen suuret hiilidioksidipäästöt, kertoo kansainvälinen energiajärjestö IEA viimeviikkoisessa tiedotteessan. IEA:n alustava arvio on, että vuonna 2011 ihmiskunnan energiantuotanto tuuppasi ilmakehään jopa 31,6 miljardia tonnia hiilidioksidia. Se on noin miljardi tonnia eli 3,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010.

Hiilivoiman osuus vuoden 2011 päästöistä oli noin 45 prosenttia, öljyn ja maakaasun polttamisen 35 ja 20 prosenttia. Maittain eriteltynä suurin osa vuoden 2011 päästökasvusta tuli Kiinasta. Kiinan päästöt kasvoivat viime vuonna 9,3 prosenttia.

Hiilivoiman käyttö on lisääntynyt Kiinassa, mutta niin on myös "puhtaan energian". Sikäläistä energiatehokkuuttakin on parannettu. Vuosina 2005-2011 Kiinan bruttokansantuotteen hiili-intensiteetti pieneni 15 prosenttia. Ilman näitä toimia Kiinan energiantuotannon hiilidioksidipäästöt olisivat olleet vuonna 2011 yli kolminkertaiset kuin mitä ne nyt olivat.

IEA on jo aiemmin laatinut arvioita siitä, miten päästöjen vähentämisessä on edistyttävä, jotta maailman keskilämpötilan nousu saataisiin pidettyä alle kahdessa celsiusasteessa, josta usein puhutaan turvallisen lämpenemisen ylärajana. Yhden arvion mukaan vuosittaiset päästöt saavat huipentua 32,6 miljardiin tonniin, mutta sitten niiden täytyy alkaa pienentyä viimeistään vuonna 2017. Tällöinkin on vain 50 prosentin mahdollisuus, että ilmaston lämpeneminen pysyy halutuissa rajoissa.

Jos jatkamme hiili-intensiivistä energiantuotantoa viimevuotisella kasvuvauhdilla, vuosipäästöt paisuvat (puoli)turvalliseen enimmäismääräänsä jo tänä vuonna. IEA:n pääekonomisti Fatih Birol kommentoikin Reutersille, että nykymeno vastaa kehityskulkua, jossa keskilämpötila nousee, ei kahdella vaan kuudella asteella vuoteen 2050 mennessä.

IEA:n päästötilastoista uutisoivat Reutersin lisäksi muun muassa Nature News Blog ja Climate Progress.

Climate Action Tracker (CAT) on ryhmittymä, joka seuraa valtioiden päästövähennyslupauksia ja niiden toteutumista käytännössä. Bonnissa viime viikolla jatkuneiden ilmastoneuvotteluiden yhteydessä CAT otti kantaa ilmastopolitiikan toimeenpanoon: moni hallitus ei näytä olevan toteuttamassa vuodelle 2020 antamiaan päästövähennyslupaksia. Tällä menolla maailman keskilämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä ainakin 3,5 celsiusastetta.


Lämpömittari (vasemmalla) näyttää maailman keskilämpötilan odotettavissa olevaa muutosta esiteolliselta ajalta vuoteen 2100. Sitä vastaavat ympyräkuvion (oikealla) eriväriset kehät. 3-4 celsiusasteen lämpenemistä kuvaavalla uloimmalla kehällä voi tulla vastaan jo erittäin vakavia muutoksia metsien elinvoimaisuudessa, viljasadoissa, veden alueellisessa saatavuudessa, merenpinnan nousussa, ikiroudan sulamisessa, Grönlannin ja Länsi-Etelämantereen jäätiköissä, ja niin edelleen. "Maalitaulun" yksityiskohdat ovat paremmin luettavissa kuvan isommasta versiosta (pdf). (Kaaviot © Climate Action Tracker and the Ecofys/Climate Analytics/PIK team)

CAT:n ympyräkuviossa on mukana vain esimerkkejä ilmastonmuutoksen pelätyistä vaikutuksista. Siitä puuttuu muun muassa korkeiden lämpötilojen vaikutus ihmisten terveyteen. Tätä aihetta on toki tutkittu, esimerkiksi viime viikolla julkistettiin pieni yhteenveto, jonka mukaan Yhdysvaltojen suurimmissa kaupungeissa vuosittaiset hellekuolemat yli kolminkertaistuvat vuoteen 2100 mennessä, jos kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä merkittävästi.

Näissä neljässäkymmenessä kaupungissa sattui vuosittain yhteensä keskimäärin noin 1300 hellekuolemaa vuosina 1975-2004. Vuosisadan puolivälissä kuolintapauksia arvellaan tulevan noin 2600, ja vuosisadan lopulla menetys olisi jo noin 4600 henkeä vuodessa.

Kumulatiivisesti laskettuna tämä tarkoittaa sitä, että tällä vuosisadalla kuolee ylimääräiset 150 tuhatta amerikkalaista kaupunkilaista ilmastonmuutoksen tuomiin helteisiin. Eniten kuolemia on odotettavissa Kentuckyn Louisvillessa (noin 19000 henkeä), Michiganin Detroitissa (17900) ja Ohion Clevelandissä (16600). Kaikkien neljänkymmenen kaupungin lukemat ovat katsottavissa näppärästi tältä kartalta.

Tukalimpien hellepäivien vuosittaisen lukumäärän näissä neljässäkymmenessä kaupungissa arvioidaan keskimäärin yli kahdeksankertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä. Vuosisadan puolivälissäkin pahimpia päiviä on odotettavissa jo yli viisinkertaisesti verrattuna vuosien 1975-1995 keskiarvoon.

Yhdysvaltain kaupunkien hellenäkymistä kirjoittivat Reuters, Climate Progress, DeSmogBlog ja Society of Environmental Journalists.

Alussa, IEA:n tilastojen yhteydessä mainittu Climate Progressin kirjoitus käynnisti sikäläisten lukijoiden älykkään keskustelun, jossa käytiin läpi ilmastotilanteen aiheuttamaa ahdistusta, epätoivoa, vihaa sekä syitä ja keinoja purkaa sitä kaikkea rakentavalla tavalla. Emme ole useinkaan viitanneet blogikommentteihin, mutta tällä kertaa Tietoukan blogi suosittelee!

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 7.6.2016.

2012-05-22

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 20/2012

Havaintoja viime viikon (14.5.2012-20.5.2012) uutisista:

Päättynyt huhtikuu oli maailmassa mittaushistorian viidenneksi lämpimin huhtikuu, kertoo NOAA:n julkistama alustava sääraportti. NASA:n vastaavien tilastojen mukaan viime kuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin yhdessä vuoden 1998 huhtikuun kanssa. Sen jälkeen onkin säitä pidellyt: Viidestätoista lämpimimmästä huhtikuusta peräti kolmetoista on sattunut vuonna 1998 tai sen jälkeen.

NASA:n tilastojen mukaan pitkän aikavälin (1951-1980) keskiarvoa kylmempi huhtikuu oli viimeksi vuonna 1982. Keskimääräistä kylmempi mikä tahansa kuukausi on koettu viimeksi helmikuussa 1994.

Jos tarkastellaan vuoden 2012 neljän ensimmäisen kuukauden lämpötiloja kokonaisuutena, näyttää siltä että vuosi on alkanut lämpimästi etenkin Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa:


Tammi-huhtikuun 2012 keskilämpötilojen poikkeama pitkän aikavälin keskiarvosta. Siniset pallukat merkitsevät keskimääräistä matalampia, punaiset keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Mitä isompi pallukka, sitä isompi poikkeama vuosien 1971-2000 keskiarvosta. Isoimmat kartalla näkyvät pallukat viittaavat yli viiden celsiusasteen poikkeamaan. (Kartta © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA)

Kuriositeettina mainittakoon, että huhtikuun myötä äsken päättyneet kaksitoista kuukautta olivat Yhdysvaltojen pääalueen lämpimin kahdentoista kuukauden jakso koko tähänastisen mittaushistorian aikana. Edellinen ennätys syntyi vuosina 1999-2000.

Huhtikuun säätilastoista kirjoittivat muun muassa Dr. Jeff Masters' WunderBlog, Climate Progress ja Dan's Wild Wild Science Journal.

Australian seudun kesäilmasto oli 1900-luvun loppupuolen ajan lämpimimmillään tuhanteen vuoteen, päättelee viime viikolla julkaistu tutkimus. Siinä analysoitiin vuosien 1000-2001 lämpötilatietoja syys-helmikuulta eli sikäläiseltä lämpimältä vuodenajalta. Saatujen tulosten perusteella vuoden 1950 jälkeinen aika oli Australaasiassa lämpimin puolen vuosisadan mittainen jakso vuoden 1000 jälkeen.

Kohdealue rajattiin päiväntasaajan ja 50:nnen eteläisen leveysasteen sekä 110:nnen ja 180:nnen itäisen pituusasteen väliin. Alueella sijaitsevat muun muassa Uusi-Seelanti, Australia, suurin osa Indonesiaa ja lukuisia pieniä Tyynenmeren saaria suunnilleen Kiribatiin ja Tuvaluun saakka. Lämpötilatiedot yhdisteltiin aiemmista tutkimuksista, joissa on analysoitu muun muassa koralli- ja jäätikköjäänäytteitä ja puiden vuosilustoja.

Tutkijoiden mukaan tämä 1900-luvun loppupuolen epätavallinen lämpimyys Australaasiassa ei ole selitettävissä pelkällä luonnollisella ilmastonvaihtelulla, vaan syitä on etsittävä ihmistoiminnan ympäristövaikutuksista.

Tutkimus ei löytänyt lämpötiloista mitään pitkän aikavälin trendiä ennen vuotta 1850, ja siihenastiset lämpötilanvaihtelut olivat todennäköisesti luonnollisia, siteeraa The Guardian tutkimukseen osallistunutta Steven Phippsiä.

Tutkimus julkaistiin Journal of Climate -lehdessä. Siitä kirjoitti The Guardianin lisäksi Real Climate [jossa on myös kommentteja liittyen em. tieteellisen artikkelin korjaamiseen].

[Melbournen yliopiston päivitetyn tiedotteen mukaan em. tieteellinen artikkeli on palautettu tekijöilleen korjattavaksi, ja korjattu artikkeli on lähetetty uudelleen Journal of Climate -lehteen arvioitavaksi. Tiedotteessa mainitaan myös, että eräs riippumaton tutkijaryhmä on sillä välin päätynyt tutkimuksissaan samanlaisiin tuloksiin, jotka on julkaistu vuonna 2013 Nature Geoscience -lehdessä.]

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

2012-05-16

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 19/2012

Havaintoja viime viikon (7.5.2012-13.5.2012) uutisista:

Viikko sitten julkistettiin raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Brittein saarten merialueilla esiintyviin kaloihin, sikäläiseen kalastuselinkeinoon ja akvakulttuuriin. Raporttiin on koottu aiemmin julkaistua tutkimustietoa, jota on ehkä yllättävänkin vähän, jos ajatellaan vaikka vain kalojen suurta ravitsemuksellista ja taloudellista merkitystä ihmisille. Toisaalta tietoa on niin paljon, että poimimme raportista tähän vain joitakin yksinkertaisia pääkohtia ja esimerkkejä.

Ison-Britannian ja Irlannin ympärillä merivesi on lämmennyt noin 0,2-0,6 celsiusastetta vuosikymmenessä viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Brittein saarten meriveden pintalämpötilat ovat nousseet jopa kuusinkertaisella nopeudella verrattuna maailman merien keskiarvoon.

Joidenkin kalalajien esiintymissyvyydessä ja esiintymisalueissa on havaittu muutoksia, jotka selittyvät yksinkertaisimmin meriveden lämpenemisellä. Esimerkiksi kylmässä viihtyvät pohjakalat ovat siirtyneet 1980-luvulta lähtien noin kymmenen metriä syvemmälle vuosikymmentä kohti.

Isossa-Britanniassa taloudellisesti tärkeän saaliskalan, turskan (Gadus morhua) levinneisyys on siirtynyt kohti koillista Pohjanmeren syvempiin, vielä vilpoisiin vesiin. Runsaimmat turskasaaliit on täytynyt käydä pyytämässä yhä kauempaa ja kauempaa jo 1910-luvulta alkaen. Turska tarvitsee kuteakseen todennäköisesti 4-8 celsiusasteen lämpötilan.

Lämpimässä viihtyvä meribassi (Dicentrarchus labrax) on levinnyt pohjoisemmas. Se on runsastunut Englannin kanaalissa, Pohjanmeressä ja Irlanninmeressä. Vuotuiset meribassisaaliit olivat Isossa-Britanniassa 1980-luvun puolivälissä 460 tonnin luokkaa, mutta vuonna 2009 sitä saatiin jo 7000 tonnia. Meribassista on havaittu esimerkiksi, että naaraiden on oleiltava tietty ajanjakso yli 10-asteisessa vedessä, jotta ne kehittyisivät lisääntymiskykyisiksi.

Niinikään lämpimissä vesissä viihtyvä sardelli (Engraulis encrasicolus) on nykyisellään vähissä Biskajanlahdella, mutta Ison-Britannian rannikkovesissä se on runsastunut dramaattisesti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana se on levinnyt vähitellen Englannin kanaaliin, Pohjanmereen ja Irlanninmereen. Niitä edeltäneiden 70 vuoden ajan sardelli käytännössä puuttui Brittein saarten vesistä. Vuonna 2007 sitä saatiin saaliiksi Isossa-Britanniassa jo 939 tonnia.

Isossa-Britanniassa ja Irlannissa lohi (Salmo salar) ja sinisimpukka (Mytilus edulis) ovat yleisimmät merivedessä viljellyt lajit. Lohen kasvatus on keskittynyt Skotlantiin, missä veden lämpötila on 6–15 celsiusastetta. Aika näyttää miten tämä toiminta sopeutuu meriveden lämpenemiseen. Sinisimpukoiden osalta eräs ennuste arvioi, että yhden celsiusasteen lämpeneminen aiheuttaisi tuotantoon 50 prosentin romahduksen ja neljän asteen lämpeneminen jopa 70-prosenttisen kadon. Mahdollisena ratkaisuna pidetään kasvatettavan lajin vaihtamista esimerkiksi tyynenmerenosteriin (Crassostrea gigas), joka kestää lämmintä selvästi paremmin. Ostereihin liittyy sama riski kuin lohiin: ne voivat päästä leviämään luontoon viljelylaitosten ulkopuolelle.


Tuulenkaloja (Ammodytidae) lunnin nokassa. Merituulenkala on meriekosysteemin avainlajeja, tärkeä linkki ravintoketjussa planktonin ja huippupetojen välillä. Tuulenkalat ovat kelvanneet ihmisenkin saaliiksi, aina ylikalastukseen asti. (Kuva: Steve Garvie/Creative Commons)

Kaikkien kalalajien levinneisyysalueet eivät muutu, vaikka lämpötilat muuttuvatkin epäsuotuisiksi. Ison-Britannian vesillä suurin tällainen huoli kohdistuu merituulenkalaan (Ammodytes marinus). Merituulenkalalla on kovin vähäiset mahdollisuudet siirtyä syvempiin ja viileämpiin vesiin, koska se tarvitsee elinympäristökseen hiekkapohjaa, jollaista on yleensä vain matalissa vesissä. Pohjanmeren kohonneet talvilämpötilat ovat ilmeisesti jo heikentäneet merituulenkalan menestymistä siellä.

Ison-Britannian eteläisiltä merialueilta on alkanut kertyä havaintoja lajeista, joita siellä ei ole tavattu ennen tai ei ole tavattu pitkään aikaan. Tonnikala (Thunnus thynnus), porsassäppikala (Balistes capriscus), kettuhai (Alopias vulpinus), sinihai (Prionace glauca), rauskulaji Pteroplatytrygon violacea ja möhkäkala (Mola mola) ovat lounaisilla rannikkovesillä yhä tavallisempi näky.

On selvää, että ilmastonmuutoksella on ollut ja tulee jatkossakin olemaan vaikutusta kalakantoihin. Meriveden lämpötila on niin keskeinen kalojen elintoimintoihin vaikuttava tekijä. Kaloille tärkeitä ympäristötekijöitä ovat myös meriveden happamuus (pH), johon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vaikuttaa, ja veden happipitoisuus, johon veden lämpötila vaikuttaa. Lämpötilan merkitys voi vaihdella samallakin kalalajilla yksilön eri elämänvaiheiden välillä. Vaikutusten monivivahteisissa yksityiskohdissa riittää vielä tutkittavaa, ennen kuin Brittein saarten mannerjalustan kalakannoista kyetään laatimaan tarkkoja kvantitatiivisia ennusteita.

Kalojen kannanvaihteluista voi myös olla vaikeaa päätellä, mikä on ympäristönmuutoksen ja mikä kalastuksen vaikutusta. Ammattikalastuksen merkitys kalakantoihin on ollut huomattavaa jo 1800-luvun lopulta lähtien, ja esimerkiksi 2000-luvulla ylikalastus on ollut Isossa-Britanniassa vielä hyvin yleistä.

Kalaraportin julkistanut (pdf) brittiläinen Marine Climate Change Impacts Partnership on meriluonnon tutkimusta tuottava yhteenliittymä, jossa on mukana sekä tutkimuslaitosten että hallituksen, kansalaisjärjestöjen ja teollisuuden edustajia. Raportista uutisoivat Edie.net, Yale Environment 360, Climate Progress ja perusteellisimmin The Guardian.

Nuo uutiskirjoitukset näyttävät perustuvan lähinnä raportin yleistajuiseen tiivistelmään (pdf), joka on luonteeltaan esitemäisen suppea. Kaloista intohimoisesti kiinnostuneille suosittelemme syventymistä raportin tieteellisiin artikkeleihin, jotka ovat kaikki täysin vapaasti luettavissa Aquatic Conservation: Marine and Freshwater Ecosystems -lehden nettisivuilla. Kyseisten neljän ilmastonmuutosartikkelin painopisteinä ovat merikalojen menestyminen ja kannanvaihtelut, merikalastus, merellinen akvakulttuuri, ja johdantona edellisiin ilmastonmuutoksen vaikutukset fysikaaliseen meriympäristöön.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

2012-05-08

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 18/2012

Havaintoja viime viikon (30.4.2012-6.5.2012) uutisista:

Arktisen merijään keskimääräinen ala oli viime kuussa lähellä mittaushistorian huhtikuista keskiarvoa. Jäisen meren ala oli nyt keskimäärin 14,73 miljoonaa neliökilometriä. Se on vain 270 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 huhtikuiden keskiarvo.

Jään suhteellinen paljous jäänee lyhytaikaiseksi. Keskiarvon tuntumassa pysyttiin nyt, kun jääala pieneni ensin hitaasti huhtikuun ensimmäisen kolmen viikon ajan ja nopeasti vasta viimeisellä viikolla. Suuri osa tämänhetkisestä merijäästä on nuorta ja ohutta, ja kesäkauden kuluessa tullaan epäilemättä näkemään sen nopeaa sulamista.

Beringinmerellä oli huhtikuuussa 2012 edelleen selvästi keskiarvoa enemmän jäätä, kuten jo tammikuusta lähtien. Alaska Dispatch kertoo, että sikäläiset Pribilofsaaret ovat olleet jään ympäröiminä tänä talvena ennätykselliset 103 päivää. Edellinen ennätys oli 100 päivää. Beringinmeren tämäntalvinen jäärunsaus on seurausta alueella vallinneista alhaisista lämpötiloista ja pohjoistuulista.

Pidemmällä aikavälillä tapahtuneessa arktisen merijään vähenemisessä ei ole kyse pelkästä luonnollisesta vaihtelusta, toteaa taas yksi uusi tutkimus. Tällä kertaa tutkijat analysoivat vuodesta 1953 alkaen kerättyjä merijäähavaintoja. Heidän mukaansa jo pelkkä havaintoaineisto riittää osoittamaan, että jääkatoa aiheuttamassa on jokin ulkoinen syy. Luonnollisen vaihtelun ja ulkopuolelta tulevan lineaarisen trendin yhdistelmä selittää jääolojen muutoksen hyvin.

Entä mikä tuo ulkopuolelta tuleva lineaarinen trendi voisikaan olla? Tutkijoiden mukaan vain ilmakehän noussut hiilidioksidipitoisuus on tässä yhteydessä fysikaalisesti uskottava selitys. Arktisen merijään vähenemisen ei havaittu korreloivan auringon aktiivisuuden, tuuliolosuhteiden, tulivuorenpurkausten, valtameren lämpövirtausten eikä kosmisen säteilyn kanssa.

Merijäätutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat SciencePoles ja Climate Progress.


Matalapaineen pyörre Pohjoisen jäämeren yllä, Kuningatar Elisabetin saarten pohjoispuolella. (Kuva © NASA/Jeff Schmaltz)

Pohjoisen jäämeren vähenevä jäisyys voi harventaa myrskyjen määrää Norjan rannikolla ja Norjanmerellä, tiedottaa Norjan tiedeneuvosto sikäläisen säätutkimuksen tuloksista.

Pohjois-Norjan läheisillä merialueilla muodostuu joka talvi noin kaksitoista polaarista matalapainetta. Polaarimatala syntyy, kun hyvin kylmä ja kuiva ilma kulkee jään päältä huomattavasti lämpimämmän meren ylle. Lämpötilaero ilman ja meren välillä voi olla jopa 20 celsiusastetta. Polaarimatalaan liittyy kovan tuulen lisäksi usein myös runsas lumisade.

Tutkijat arvelevat, että polaarimatalien esiintymisalue siirtyy merijään mukana pohjoisemmas. Talvimyrskyt osuvat silloin vähemmän usein Manner-Norjaan, mutta voivat samalla siirtyä rasittamaan Huippuvuorten asukkaita.

Polaaristen matalapaineiden ennustaminen on vaikeaa, ja ne ovat aiheuttaneet myrskyvahinkoja muun muassa huonosti varautuneille merenkulkijoille.


Jäätikkövuonomaisemaa eteläisessä Grönlannissa. (Kuva © NASA/IceBridge Science Team)

Grönlannin jäätiköiden virtausnopeudesta julkaistiin viime perjantaina uusi, suhteellisen kattava tutkimus. Siinä tarkasteltiin noin kahtasataa eli melkein kaikkia Grönlannin tärkeimpiä jäävirtoja. Jäävirtojen nopeudessa ja virtausnopeuden muutoksissa havaittiin vuosina 2000-2011 monenlaista vaihtelua.

Kokonaan maalla sijaitsevat jäävirrat etenivät yleensä hitaasti, korkeintaan satakunta metriä vuodessa. Vuonojen shelfijäätiköihin päättyvät jäävirrat liikkuivat keskimäärin joitakin satoja metrejä tai jopa puolisentoista kilometriä vuodessa, mutta niiden virtausnopeus ei kasvanut mainittavasti.

Suoraan mereen päättyvät jäätiköt virtasivat yleisesti ottaen nopeimmin, jopa yli kymmenen kilometriä vuodessa. Ne ovat Grönlannin nykyisen jääkadon kannalta merkittäviä. Niidenkin virtausnopeudessa havaittiin vaihtelua - jotkut niistä jopa hidastuivat 2000-luvulla. Luoteis-Grönlannissa tämäntyyppisten jäätiköiden virtausnopeus kasvoi silti keskimäärin 28 prosenttia ja Kaakkois-Grönlannissa 32 prosenttia.

Grönlannin jäävirtojen nopeutuminen ja siitä seuraava merenpinnan nousu ei näytä yltävän kaikkein pahimpien lähitulevaisuuden skenaarioiden tasolle, ainakaan tässä esitellyn tutkimuksen perusteella. Grönlannin jääkato aiheuttaa kyllä merenpinnan nousua, mutta vuoteen 2100 mennessä ehkä sittenkin vain noin kymmenisen senttimetriä eikä esimerkiksi puolisen metriä.

Toisaalta tutkijat eivät havainneet selviä merkkejä siitäkään, että jäätiköiden virtausnopeuden yleinen kiihtyminen olisi loppumassa ennen vuotta 2100. Ikävät yllätykset ovat vielä mahdollisia Grönlannissa, ja äskenmainittu merenpinnan kymmenen lisäsenttiä voi silloin ylittyä.

Tutkimus Grönlannin jäätiköistä julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat muun muassa ScienceNOW, BBC, The Guardian, ABC, SciencePoles ja Knight Science Journalism Tracker.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

2012-05-01

Ulkomaisia ilmastouutisia viikolla 17/2012

Havaintoja viime viikon (23.4.2012-29.4.2012) uutisista:

Ilmastomallit ovat ennustaneet yleisesti ottaen, että kun maailman keskilämpötila nousee, maapallon kuivat seudut kuivuvat lisää ja sateiden kosteina pitämät alueet puolestaan saavat vettä entistäkin enemmän. Ilmiön taustalla on se yksinkertainen fysikaalinen tosiseikka, että kun ilma lämpenee, se kykenee sitomaan itseensä aiempaa enemmän vesihöyryä. Toisin sanoen veden kiertokulku maapallolla voimistuu, eli vettä haihtuu ja sataa aikayksikköä kohti enemmän kuin ennen.

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jossa analysoitiin eri puolilta maailmaa 50 vuoden aikana koottuja havaintoja meren pintaveden suolapitoisuudesta. Suolaisuudessa havaitut muutokset viittaavat siihen, että veden kiertokulku on todellakin kiihtynyt vuosina 1950-2000, ja vieläpä enemmän kuin osattiin odottaa. Kiertokulun kiihtyminen on ollut melkein kaksi kertaa niin ripeää, kuin mitä nykyiset ilmastomallit ennakoivat.


Valtamerten pintaveden suolapitoisuuden muutos vuosina 1950-2000. Värisävyt keltaisesta oranssin kautta punaiseen merkitsevät suolapitoisuuden yhä suurempaa nousua. Värisävyt turkoosista tummansiniseen merkitsevät yhä suurempaa makeutumista. Haihdunta ja sadanta vaikuttavat meriveden pintaveden suolapitoisuuteen. (Kartta © Paul Durack/LLNL)

Maapallon maa-alueilta ei valitettavasti ole käytettävissä yhtä kattavaa havaintoaineistoa kuin merialueilta. Toisaalta merialueet kertovat hyvin isosta osasta maailman veden kiertokulkua: meriin sataa noin 80 prosenttia siitä sateesta, joka saavuttaa planeettamme pinnan. Merten osuus maapallon pinta-alasta on noin 70 prosenttia.

Merivesitutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat esimerkiksi Nature News Blog, ABC, Reuters ja Society of Environmental Journalists.

Shelfijäätiköiden alapintaa sulattavat lämpivät merivirrat ovat tärkein Etelämantereen jäämassaa viime aikoina pienentänyt tekijä. Näin päättelivät tutkijat, jotka tarkastelivat yhteensä 54 antarktisen shelfijäätikön tilannetta vuosina 2003-2008 kerätyn satelliittiaineiston pohjalta.

Shelfi- eli lauttajäätiköt ovat meriveden varassa kelluvia, suuria makeastavedestä muodostuneita jäähyllyjä, jotka toimivat eräänlaisena pönkkänä tyvipuolellaan maa-alueella sijaitseville jäätiköille - joiden merelle ulottuvia kärkiosia ne itse asiassa ovat. Kun shelfijäätiköt ohenevat, niiden jarruvaikutus heikkenee, ja jää alkaa virrata maalta mereen nopeammin.

Tutkijat arvelevat, että eteläisen napa-alueen muuttuneet tuuliolosuhteet aiheuttavat shelfijäätiköiden sulamista sekä suoraan että epäsuorasti.

Antarktiksen niemimaan suurimman shelfijäätikön viimeaikainen oheneminen pystytään selittämään sillä, että uudet lämpimät kesätuulet sulattavat suoraan jäähyllyn yläpintaa.

Suurimmassa osassa Etelämannerta shelfijäätiköiden sulaminen selittyy kuitenkin vain lämpimillä merivirtauksilla, jotka sulattavat jäätä alhaalta päin. Uudenlaiset tuulet ovat muuttaneet merivirtauksien suuntaa ja voimakkuutta siten, että ne yltävät nyt shelfijäätiköiden alle asti. Tällainen lämpimän meriveden kosketus vaivaa etenkin Länsi-Etelämantereen rannikon jäähyllyjä.

Nyt tutkituista viidestäkymmenestäneljästä Etelämantereen shelfijäätiköstä kaksikymmentä paljastui lämpimän merivirran uhreiksi. Jäähyllyt ohenevat pahimmillaan seitsemän metrin vuosivauhdilla. Kaikkien näiden kahdenkymmenen shelfijäätikön tapauksessa niitä maalta käsin ruokkiva jäätikkövirtaus oli nopeutunut.


Etelämanner shelfijäätiköineen. Jäähyllyjen paksuuserot on ilmaistu kuvassa sateenkaaren värein. Paksuimmat, yli 550-metriset jäähyllyt on merkitty tummanpunaisella värillä. Ohuimmat, alle 200 metrin paksuiset jäähyllyt on väritetty tummansiniseksi. Länsi-Etelämantereesta ulkoneva Antarktiksen niemimaa kurkottaa kuvassa ylävasempaan, Etelä-Amerikkaa kohti. Itä-Etelämanner kutakuinkin täyttää kuvan oikean puoliskon. (Kuva © NASA/Goddard CGI Lab)

Shelfijäätiköt näyttävät siis olevan hyvin keskeisessä asemassa Etelämantereen jäätiköiden virtausnopeuden säätelyssä. Niiden jarruvaikutus voi lopahtaa melko vähäisenkin ohenemisen seurauksena, eli koko jäähyllyn ei tarvitsekaan ensin sulaa ja hajota pois tieltä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Etelämanner voi menettää paljon jäämassaa, vaikka mantereen yllä vallitsevatkin jäätävän kylmät säät.

Tutkimus Etelämantereen shelfijäätiköistä julkaistiin Nature-lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Yale Environment 360, SciencePoles, Climate Progress ja erityisen perusteellisesti BBC.

* * *

Tämän uutiskatsauksen voi lukea myös Voiman Fifi-verkkolehdestä tai sen arkistoversiosta, jonka tarjoaa yleishyödyllinen yhteisö Internet Archive.

*

Tämän blogikirjoituksen linkkejä on päivitetty 6.6.2016.

Tilaa syöte! :)
RSS-syöte: kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset kaikki Tietoukan blogin kirjoitukset
RSS-syöte: vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset vain Tietoukan blogin ilmastoaiheiset uutiskatsaukset